Kiehtova lohko, josta mikä tahansa joukkue voi edetä MM-kisoihin.
Näin kuvaili brittilehti Guardianin toimittaja jalkapallon Euroopan MM-karsintalohkoa I, johon Suomi arvottiin illalla Pietarissa.
Huuhkajien kanssa lohkossa pelaavat Kroatia, Islanti, Ukraina ja Turkki. Guardianin arvio imartelee Suomea, sillä ensimmäinen MM-kisapaikka on yhä erittäin kaukana.
Viitoskorista nostetun Suomen arpaonnea voi kuvata kaksijakoiseksi. Ykköskorin Kroatia ja kakkoskorin Islanti kuuluivat omien koriensa heikoimpiin joukkueisiin, kun taas kolmos- ja neloskorien Ukraina ja Turkki olivat ehdotonta parhaimmistoa tarjolla olevista maista.
- Erittäin mielenkiintoinen lohko. Jokainen lohkon joukkue on kiinnostava ja hyvä tasonmittari meille. Lohkossa on Euroopan nousevia huippumaita, kuten Islanti ja perinteisiä jalkapallomaita, kuten Turkki, Palloliiton pääsihteeri Marco Casagrande totesi tiedotteessa.
Suomi arvottiin viiden joukkueen lohkoon, joten Huuhkajien MM-karsintaurakka on kahdeksan ottelun mittainen.
Harvinaisia vastustajia
Palloliiton taloudelle tärkeän kotiotteluiden lipunmyynnin kannalta tulos ei ollut kovin ruusuinen. Mikään lohkon joukkueista ei ole varsinainen vetonaula, vaikka vuoden 1998 MM-pronssimitalistin Kroatian ryhmässä onkin mielenkiintoisia pelaajia.
Ellei Huuhkajat saa karsinnoille hyvää alkua, on Olympiastadionin loppuunmyyminen haastavaa.
Casagrande muistuttaa kuitenkin, että I-lohkon vastustajat ovat Suomelle harvinaisia vastustajia. Kotikatsojille ja pelaajille tiedossa on uusia tuttavuuksia.
- Turkin kohtasimme karsinnoissa 1990-luvun lopussa, Ukrainaa ja Kroatiaa emme ole kohdanneet A-maajoukkuetasolla koskaan. Islantia vastaan pelasimme 2003, mutta emme ole koskaan pelanneet karsinnoissa heitä vastaan.
Casagranden mielestä Islanti Pohjoismaana on erityisen mielenkiintoinen.
Suomen ja Turkin kohtaamiset EM-karsinnoissa olivat ikimuistoisia. Ensin Suomi kaatoi Turkin sensaatiomaisesti 3-1 Istanbulissa lokakuussa 1998, mutta seuraavana kesänä Turkki nousi Helsingissä 0-2-tappioasemasta 4-2-voittoon. Ottelu muistetaan etenkin kurdimielenosoittajien ryntäämisestä kentälle.
Turkki ei ole selviytynyt MM-kisoihin saavutettuaan pronssia vuonna 2002. Kroatia oli mukana viimeksi viime vuonna ja Ukraina vuonna 2006, Islanti hakee Suomen tavoin ensimmäistä MM-paikkaansa.
Ruotsilla karu tuuri
Muissa karsintalohkoissa nähtiin herkullisia arvontatuloksia. Erityisen kovaksi muodostui lohko A, johon arvottiin Hollanti, Ranska, Ruotsi, Bulgaria, Valko-Venäjä ja Luxemburg. Ruotsissa surkuteltiin huonoa arpaonnea ja lohko ristittiin kuolemanlohkoksi.
Espanja ja Italia iskevät yhteen G-lohkossa. Englanti kohtaa F-lohkossa perinteisen vihollisensa Skotlannin lisäksi Slovakian, Slovenian, Liettuan ja Maltan.
Ehkä kevyin ryhmä on C-lohko, jossa pelaavat Wales, Itävalta, Serbia, Irlanti, Moldova ja Georgia.
Yhdeksän lohkovoittajaa selviytyy suoraan vuoden 2018 MM-kisoihin, kahdeksan parasta lohkokakkosta etenee jatkokarsintoihin.
Karsinta alkaa syyskuussa 2016 ja kestää reilun vuoden. MM-isäntä Venäjä selviytyi kisoihin automaattisesti.