Kol­mel­la tu­li­sel­la te­no­ril­la kiertue ke­vääl­lä

Maailmalla ne tunnetuimmat kolme tenoria ovat Jose Carreras, Placido Domingo ja Luciano Pavarotti.

Maailmalla ne tunnetuimmat kolme tenoria ovat Jose Carreras, Placido Domingo ja Luciano Pavarotti.

Nyt myös kolme suomalaista tenoria ovat yhdistäneet voimansa: Jyrki Anttila, Pentti Hietanen ja Tomi Metsäketo konsertoivat kevään aikana useissa kaupungeissa Tuliset tenorit -kiertueellaan.

Konserteissa tenorit esittävät pääosin kevyen musiikin ikivihreitä sekä yhdessä että erikseen.

Metsäketo kertoo, että pyrkimyksenä on tuoda yleisölle hieman Välimeren tunnelmaa.

- Klassiset tenorit klassisessa konsertissa voisivat saada ihmiset takajaloilleen, siksi nämä ovat viihdekonsertteja.

Tenorit ovat tunteneet toisensa jo vuosia, mutta he esiintyivät ensimmäistä kertaa yhdessä Helsingin Musiikkitalossa marraskuussa. Konsertti myytiin loppuun päivässä.

Hietanen kuvailee kolmikkoa joukkuepelaajiksi, jotka nauttivat eniten yleisölle esiintymisestä.

- Itselleni studiotyöskentely on painajaismaista, koska tunnelmaan on niin vaikea päästä. Yleisön edessä taas tuntuu siltä, että vihdoinkin.

Ilmoita asiavirheestä