Sunday Timesin do­ping­tut­ki­mus pal­jas­tui jo kaksi vuotta sitten

Sunday Times uutisoi sunnuntaina julkaisemattomasta tutkimuksesta, jonka mukaan kolmasosa vuoden 2011 yleisurheilun MM-kisojen osanottajista käytti dopingia.

Tutkimukseen haastatelluista 1 800 yleisurheilijasta kolmasosa myönsi käyttäneensä dopingia.
Tutkimukseen haastatelluista 1 800 yleisurheilijasta kolmasosa myönsi käyttäneensä dopingia.
Kuva: BERND THISSEN

Sunday Times uutisoi sunnuntaina julkaisemattomasta tutkimuksesta, jonka mukaan kolmasosa vuoden 2011 yleisurheilun MM-kisojen osanottajista käytti dopingia. New York Times oli uutisoinut samat luvut samasta tutkimuksesta jo elokuussa 2013.

Sunday Timesin etusivun uutisen mukaan Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF on estänyt tutkimuksen julkaisemisen. New York Timesin kahden vuoden takaisen uutisen mukaan julkaisemisen pysäytti Maailman antidopingtoimisto Wada.

IAAF julkaisi verkkosivuillaan tiedotteen, jossa liitto kiisti estäneensä tutkimuksen julkaisemisen. IAAF:n mukaan tutkijat olivat tarjonneet tutkimusartikkelia tieteelliseen julkaisuun, joka oli hylännyt sen.

New York Timesin kahden vuoden takaisen uutisen mukaan urheilijat vastasivat kysymyksiin tablettinäytöllä. Ensimmäiseksi vastaajia pyydettiin ilmoittamaan syntymäpäivä, joko heidän omansa tai jonkun toisen syntymäpäivä. Ilmoitetusta syntymäpäivästä riippuen vastaajat saivat seuraavaksi valittavakseen yhden kahdesta kysymyksestä: ensimmäinen kysymys kuului, onko kyseinen syntymäpäivä tammikuun ja kesäkuun välillä, ja toinen kysyi, onko vastaaja tietoisesti käyttänyt dopingia edeltävän vuoden aikana.

Kysely oli laadittu näin, jotta vain urheilija tiesi, kumpaan kysymykseen hän vastasi. Tämän jälkeen tutkijat arvioivat tilastollisin menetelmin, miten moni vastaajista oli myöntänyt dopingin.

Tutkijoiden arvio on, että Daegun MM-kisaurheilijoista 29-34 prosenttia käytti dopingia. Tutkijat myöntävät, että osa tutkimukseen osallistuneista saattoi valehdella tai valita syntymäpäiväkysymyksen.

- Tulokset osoittavat, että doping on huomattavan laajalle levinnyttä huippu-urheilijoiden keskuudessa, eivätkä uudet testausohjelmat ole saaneet dopingia kuriin, tutkimus päätteli Sunday Timesin mukaan.

IAAF kertoi suhtautuvansa varauksella tutkimuksen johtopäätöksiin ja saaneensa näkemykselleen tukea tutkijoilta, jotka olivat käyneet läpi tutkimuksen IAAF:n pyynnöstä.

IAAF myös kiisti antaneensa Sunday Timesin väittämän lausunnon, jonka mukaan tutkimuksen julkaisemisesta neuvoteltaisiin.

Coella ja Bubkalla eri linjat dopingin vastaisessa työssä

Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n puheenjohtajiksi pyrkivät entiset urheilijat Sebastian Coe ja Sergei Bubka ovat eri mieltä siitä, miten järjestön kannattaisi tehostaa dopingin vastaista työtään. Coe perustaisi uuden organisaation, Bubka tehostaisi nykyistä järjestelmää.

Coe, 58, otti sunnuntaina jyrkästi kantaa syytöksiin, joiden mukaan IAAF olisi pimittänyt doping-tulosten tai -tutkimusten tuloksia.

- Sellaiset väitteet merkitsevät sodanjulistusta urheilua vastaan, Coe hurjistui.

Coe lupasi dopingin kitkemiseksi lisää varoja, jos hänet valitaan. Lisäksi hän haluaisi liitolle eettisen komitean valvomaan sen toimintaa ja uuden riippumattoman anti-dopingtoimiston vain yleisurheilua varten.

Bubka, 51, ottaisi käyttöön elinikäiset dopingrangaistukset, jos se olisi juridisesti mahdollista.

- Minulla on nollatoleranssi dopingiin, Bubka tiivisti kantansa.

- Mielestäni Maailman anti-dopingtoimisto Wada ja yhteistyö eri maiden hallitusten kanssa ovat tehokkaimmat keinot doping estämiseksi. Siten meillä ovat käytössä sekä parhaat taloudelliset, tieteelliset ja lääketieteelliset resurssit että tarvittaessa myös Interpolin keinot.

---

Päivitetty aiempaa uutista 13:54: NY Times uutisoi dopingtutkimuksesta jo 2013. Lähteet: BBC, Reuters, New York Times, Der Spiegel

Ilmoita asiavirheestä