Suomen poliisilaitokset osallistuvat vuorokauden mittaiseen kansainväliseen nopeusvalvontamaratoniin, joka alkaa huomenna keskiviikkona kello 6 ja kestää torstaiaamuun saakka.
Nopeuksia valvovien poliisipartioiden lisäksi tehdään automaattivalvontaa.
Valvontaa kohdennetaan taajamiin ja erityisesti paikkoihin, joissa on sattunut onnettomuuksia ja ajetaan ylinopeuksilla.
– Tavoitteenamme on, että valvonnalla ja siitä tiedottamisella estetään liikenneonnettomuuksia ennakolta. Toivottavasti kuljettajat havahtuvat pohtimaan omaa ajokäyttäytymistään ja myös nopeusrajoitusten noudattamisen merkitystä omalle ja muiden tienkäyttäjien turvalliselle liikkumiselle, poliisitarkastaja Timo Ajaste Poliisihallituksesta sanoo.
Euroopan liikennepoliisiverkoston (TISPOL) koordinoimaan valvontaoperaatioon osallistuu yli 20 Euroopan maata.