Pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) ilmeestä ja puheesta on luettavissa väsymisen merkkejä. Se ei ole ihme, sillä hallituksen sisäinen tilanne on kaikkea muuta kuin tyydyttävä eikä tukea talouden tervehdyttämistoimille näytä löytyvän työmarkkinoiltakaan.
Erikoista on, että Kataisen täytyi vedota pääministerin haastattelutunnilla radiossa hallituskumppaneihin, jotta nämä välttäisivät vastakkainasettelua ja sellaista tilannetta, että yritettäisiin hyötyä toisten hallituspuolueiden kustannuksella. Tämänhän pitäisi olla itsestään selvä asia hallitustyöskentelyssä.
Kataisen toteamus vahvistaa epäilyt siitä, että hallituksen sisäinen työskentelyilmapiiri on huono. Hallituksessa ei puhalleta yhteen hiileen, vaan kukin ryhmä toimii omaan pussiinsa.
Niinpä politiikan isoissa linjoissa on vaikea löytää kaikkia sitovia ratkaisuja. Kuntauudistuksen ja siihen oleellisena osana liittyvän sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen jumiintuminen on esimerkki tästä.
Poliittinen päätöksenteko on šakkitermiä käyttäen pattitilanteessa. Hallitus odottaa työmarkkinajärjestöjen liikahtamista sekä työehto- että työurakysymyksissä. Tämä olisi tervetullut ele, joka loisi pohjaa uusien työpaikkojen luomiselle.
Työmarkkinaosapuolet ovat osoittaneet olevansa harvinaisen kyvyttömiä sopimaan nyt mistään mitään. Hallituksen on puolestaan vaikea tehdä omia ratkaisujaan, ettei se ajaisi neuvotteluasetelmia entistä enemmän solmuun.
Katainen vetoaakin työministeri Lauri Ihalaisen (sd.) ehdotusta mukaillen, että työmarkkinajärjestöt aikaistaisivat seuraavia palkka- ja työehtoneuvotteluja. Hallituksen kannalta olisi tervetullutta, jos ratkaisuihin päästäisiin ennen ensi kuun lopulla järjestettävää kehysriihtä.
Työnantajien EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies on ilmaissut oman osapuolensa valmiuden tes-neuvotteluihin, mutta hän on asettanut sille sellaisia kynnyskysymyksiä, että niiden pohjalta on vaikea päästä alkua pidemmälle. Häkämies on sanonut neuvotteluja voitavan käydä vain nollatason palkkaratkaisusta ja liittokohtaisina.
Tällaisten ehtojen asettaminen neuvottelujen alla ja jo lähtökohdiltaan vaikeassa tilanteessa on omiaan vain ärsyttämään niitä palkansaajapuolen edustajia, jotka olisivat muutoin valmiita maltillisiin ratkaisuihin taloudellisen tilanteen parantamisen nimissä.
Jos työmarkkinoilla ei löydy neuvotteluhaluja ja syksy saapuu vastakkainasettelun merkeissä, se ei lupaa hyvää. Vastakkainasettelu johtaa usein työtaisteluihin. Niitä tässä tilanteessa kuitenkin vähiten tarvitaan.
Epävarmuus taloudessa jatkuu edelleen. Kaikki voitava on tehtävä sen hyväksi, että talous saadaan kasvuun ja uusia työpaikkoja syntymään.
Tämä edellyttää luottamusta lisääviä toimia. Niitä tarvitaan sekä hallituksen sisällä että työmarkkinajärjestöjen kesken. Luottamus ei synny muuten kuin neuvottelujen tietä.