Lähes 300 sikaa kuoli tu­li­pa­los­sa Loi­maal­la

Noin 250–300 sikaa kuoli tiistai-iltana tulipalossa Loimaalla Varsinais-Suomessa. Eloon jäi noin 500–600 sikaa, joita ryhdyttiin illalla siirtämään muualle.

Noin 250–300 sikaa kuoli tiistai-iltana tulipalossa Loimaalla Varsinais-Suomessa. Eloon jäi noin 500–600 sikaa, joita ryhdyttiin illalla siirtämään muualle.

Sikalarakennus paloi pahoin ja osa sen katosta romahti. Ihmisiä ei loukkaantunut palossa.

Sikala sijaitsee Kaukajoenkulmantiellä Metsämaan kylässä. Kyseessä on yhdistelmäsikala, jossa on pidetty sekä emakkoja porsaineen että lihaksi kasvatettavia sikoja.

Kuolleet eläimet olivat pääosin emakkoja, porsaita ja siitossikoja. Eloonjääneet ovat lähinnä lihasikoja.

Hälytys palopaikalle tuli illansuussa hieman ennen puoli kuutta. Iltakahdeksan paikkeilla palo oli saatu rajatuksi, mutta sammutustöitä jatkettiin edelleen. Sammutustöissä oli parikymmentä pelastuslaitoksen yksikköä.

Ilmoita asiavirheestä