Ellu on ollut selvästi ikävissään. Se nuolee ja pussailee hoitajiaan ja lajitovereitaan tavanomaista innokkaammin. Navetan lämpö tuntuu makoisalta viiden viikon pakomatkan jälkeen. Seikkailu kylmässä ja koleassa metsässä kuitenkin kannatti, sillä ilman sitä Ellu olisi varmaan lihapadassa.
Kaikki alkoi epäonnekkaasta tiineydestä. Ellun odotettiin poikivan kuluvana syksynä, mutta kenenkään huomaamatta se oli luonut kesälaitumilla kesken.
"Päätimme laittaa hiehon teuraaksi, koska yli-ikäisenä poikivasta hiehosta ei tule hyvää lypsylehmää. Se tuntui ikävältä, sillä Ellu on erittäin hyväsukuinen", sanovat kempeleläiset maanviljelijät Tuija ja Urpo Heikkinen.
Teuraalle lähdön koittaessa, 14. marraskuuta Heikkiset olivat ulkomaanmatkalla, ja teuraseläinten lastauksesta vastasivat kuljettajat ja muut hoitajat.
Ellu otti tilaisuudesta vaarin ja lähti juosta hölkyttämään kohti Kempeleen kirkonkylää. Kun Heikkiset palasivat lomamatkalta kotiin, Ellu oli edelleen karkuteillä.
Heikkiset lähtivät etsimään hiehoa, ja vihdoin karkulainen ilmaantui näkösälle tutun äänen kuultuaan. Se ei tosin päästänyt kolmea metriä lähemmäs.
Alueen koulua ja naapurustoa varoitettiin ryntäilevästä hiehosta. Ellua ruokittiin metsään, ja ajettiin välillä koirienkin kanssa, tuloksetta. Viimein Heikkiset kokosivat talkoojoukon eläintä ajamaan.
Yritys epäonnistui Ellun rynnistellessä ketjun lävitse. Sen ampumiseen oli saatu lupa ja nyt haettiin pyssy, mutta hiehopa onnistui loikkimaan tielle, eikä sitä nähty päiväkausiin.
Tuli lunta ja jäljistä nähtiin sen yhä liikkuvan lähimetsissä. Ruoka-annoksia siirrettiin asteittain lähemmäs kotia. Samalla huomattiin, että Ellun seurassa söivät muutkin, kuten jänikset ja metsäkauriit. "Hämmästyttävintä oli, että Ellu oli kaivanut sorkallaan itselleen kaksi pesää."
Pakkasilla Heikkisten huoli syveni. Ilman sulaa vettä eläin ei selviäisi. Ellu päätettiin ampua 22. joulukuuta, ennen eläinten joulurauhan julistamista.
Pari päivää sitten Ellu löytyi myöhään illalla. Se oli lähtenyt seuraamaan etsintäreissulle lähteneitä Heikkisiä.
"Sanoin, Ellu-kiltti, ei enää metsään. Tule navettaan. Se katsoi minua suurilla silmillään ja lähti kävelemään rauhallisesti aivan oikeaan suuntaan. Sen täytyi tietää, missä koti on."
Monien mutkien ja autojen aiheuttamien vaaratilanteiden jälkeen Ellu saatiin kotipihalle. Tuskin Tuija Heikkinen ehti avata navetan ovia, kun Ellu ryntäsi sisään kavereitaan nuolien ja karsinaansa etsien.
"Nauta on laumaeläin ja ikävähän sillä oli ollut. Päätimme antaa Ellulle uuden mahdollisuuden." Seuraavana päivänä hieho saatiin siemennettyä, ja iloista perhetapahtumaa odotetaan tulevana syyskesänä.
Etsintäprosessi oli raskas, mutta Heikkisille Ellu antoi todellisen joulumielen. "Vaikka eläimemme ovat tuotantoeläimiä, jokainen niistä on inhimillinen yksilö. Oli myös mahtava huomata, kuinka auliisti naapurit auttoivat etsinnöissä ja tiedottamisessa."