Nelikymppinen australialaismies ei viikonloppuna ollut uskoa silmiään, kun hänelle selvisi, että tilille kolahti jättipotti paikallisista arpajaisista jo toisen kerran viikon sisällä. Bondin alueella Sydneyssä asustava mies voitti lauantaina runsaat 1,4 miljoonaa Australian dollaria (noin 883 000 euroa), kun tilille oli juuri edeltävänä maanantaina kilahtanut runsas miljoona Australian dollaria (vajaat 632 000 euroa).
- Mahdollisuudet tällaiseen lienevät täysin olemattomat. Kunpa osaisin neuvoa muitakin, miten voittaa lotossa, mutta en osaa, mies kertoi peliyhtiön haastattelussa maanantaina.
Mies aikoo käyttää rahat viisaasti kiinteistösijoittamiseen, uuteen autoon ja lomaan Honolulussa.
NSW
Lotteries -yhtiön mukaan kukaan ei aikaisemmin ole voittanut kahdesti samalla viikolla.