Oulussakin on ruvettu vaatimaan lähiruokaa koulujen, laitosten ja työpaikkojen ruokapöytään. Mikä estäisi innostumasta asiasta ihan oikeasti?
Oulukin voisi ottaa lähiruuan ja luomun imagotekijäkseen. Jo nyt fiksuimpien vierastarjoilujen ruoka tulee vähintäänkin Pohjois-Suomesta. Ja se on yleensä myös muistettu sanoa.
Arkisemmille ruokalistoille voitaisiin nostaa oululaista lähilohisoppaa tai lähirössyä, ellei peräti lähiluomulohisoppaa tai lähiluomurössypottuja.
Tuettaisiinhan siinä samalla maakunnan yrittäjiä ja vähennettäisiin turhia kuljetuksia pitkin ja poikin.
Kaikkea ruokaa ei tosin saa luomuna tai edes lähiruokanakaan Oulun alueella.
Luomulla on myös riskinsä: vaatimukset ulkomailla ovat erilaiset kuin Suomessa. Luomusta aika suuri osa tulee ulkomailta.
Oulun hankintapolitiikkaa linjataan huomenna kaupunginhallituksessa. Syytä onkin, sillä selkiyttämistä tuntuu kaipaavan koko paketti: niin hankintatoimen päämäärät, tehtävät, toimivalta, vastuut kuin valvontakin. Samoja ongelmia on tosin muissakin kaupungeissa.
Linjauksilla on vaikutusta myös siihen, miten kaupungin ruokaostoihin saadaan lisää lähiruokaa. Kasvava kiinnostus ruuan alkuperään lisää paineita kuntien ruokahuollossa.
Lähiruuan käyttö julkisessa ruokahuollossa näyttää vastoin ennakkokäsityksiä kyllä onnistuvan myös isoissa kaupungeissa. Ongelmat voidaan ratkaista jos halutaan.
Esimerkiksi Helsingillä on oma ruokakulttuuristrategia. Sen mukaan puolet päiväkotien ruuasta on luomua vuoteen 2015 mennessä.
Ensimmäiseksi siirrytään luomujauhoihin, hiutaleisiin ja näkkileipään, seuraavaksi luomukasviksiin ja vihanneksiin.
Se tarkoittaa, että Helsinki on valmis pistämään hankintoihin myös hieman enemmän rahaa. Luomu on kalliimpaa, se tiedetään. Kuinka paljon, se on epäselvää, koska kaupungin suuret ostot voivat laskea hintaa.
Jos Oulussa halutaan lisätä lähiruuan käyttöä, pitää täälläkin löytyä poliittisen päätöksen lisäksi myös rahat kaupungin budjettiin.
Tulevien vuosien määrärahat näyttävät olevan pikemminkin laskussa kuin nousussa.
Tämän vuoden talousarviosta voi luntata, että nyt raaka-ainekustannukset yhtä ateriaa kohti ovat 87 senttiä. Ensi vuonna ja seuraavana niistä aiotaan nipistää vielä pari senttiä pois.
Tarjouspyynnön tekemisestä se lähtee. Ja siihen se ehkä myös tyssää.
Lähiruokaa ei ole määritelty, joten julkisissa hankinnoissa sitä ei voi sellaisenaan käyttää valintaperusteena.
Jos lähiruokaa halutaan, tarjouspyynnöissä on puhuttava ruuasta, jonka kuljettamiseen ei saa kulua vuorokautta enempää tai joka on tuotettu jonkin tietyn matkan etäisyydellä.
Kuntien hankintasäännöissä lähiruoka ja ympäristöasiat voidaan ottaa huomioon, jolloin ne sitovat hankintojen tekijöitä.
Oulun huomenna käsiteltävässä hankintaohjelmassa korostetaan tilaajien osaamista ja muun muassa patistetaan parempaan markkinatuntemukseen. Jos tiedetään, mitä lähialueilta ylipäätään on saatavissa, tarjouspyynnöt voidaan tehdä niin, että alueen pienetkin yrittäjät pystyvät niihin vastaamaan.
Toisaalta myös yrittäjäpuoli voi katsoa peiliin ja pitää hieman melua itsestään.
Tuottajien yhteistyökin on aivan alkutekijöissään, jos sitä yleensä lainkaan on. Olisiko esimerkiksi osuustoiminnasta hyötyä, jotta tilaaja saisi tavarat helpommin samasta paikasta?
Ruuasta on joka tapauksessa tullut yksi kansalaisten kiihkeimmistä puheenaiheista. Luomuruokaan kannustetaan jopa hallitusohjelmassa.
Syöminen kannattaa ottaa aina tosissaan.