Soini tähtää toi­sel­le kier­rok­sel­le

Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Soini pyrkii kokoomuksen Sauli Niinistön haastajaksi presidentinvaalien toisella kierroksella. Soini uskoo, että Niinistö on toisella kierroksella. "Joku nousee Niinistön päähaastajaksi, se voi olla kuka tahansa, mutta toivon, että se olen minä", Soini kertoo Kalevalle.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini muistuttaa, että presidentinvaaleissa on vuosien varrella nähty yllättäviä käänteitä.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini muistuttaa, että presidentinvaaleissa on vuosien varrella nähty yllättäviä käänteitä.
Kuva: Mauri Ratilainen

Perussuomalaisten puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Soini pyrkii kokoomuksen Sauli Niinistön haastajaksi presidentinvaalien toisella kierroksella. Soini uskoo, että Niinistö on toisella kierroksella. "Joku nousee Niinistön päähaastajaksi, se voi olla kuka tahansa, mutta toivon, että se olen minä", Soini kertoo Kalevalle.

Ensin on kuitenkin selvittävä toiselle kierrokselle ja pidettävä keskustan Paavo Väyrynen, SDP:n Paavo Lipponen, vihreiden Pekka Haavisto ja RKP:n Eva Biaudet selän takana.

Niinistö on tällä hetkellä mielipidemittausten ehdoton suosikki. Soinin lähtötaso oli matala, mutta suunta on ollut nouseva.

Soini muistuttaa, että presidentinvaaleissa on vuosien varrella nähty yllättäviä käänteitä, kuten RKP:n Elisabeth Rehnin nousu 1994 ja kokoomuksen Riitta Uosukaisen lasku vuoden 2000 presidentinvaaleissa.

Hän muistuttaa, että ensimmäisellä kierroksella on myös mahdollisuus äänestää taktisesti, jos halua varmistaa tai estää jonkun pääsyn toiselle kierrokselle.

Soini tyytyväinen kannatuslukuihin

Soini on tyytyväinen Yle-uutisten tuoreeseen puolueiden kannatusmittaukseen. Sen mukaan perussuomalaiset ovat toiseksi suurin puolue 21,7 prosentillaan kokoomuksen 24,1 prosentin jälkeen.

Perussuomalaiset pitää edelleen SDP:n takanaan ja tekee siihen hajurakoa. Syy on Soinin mukaan selvä.

"SDP:n Paavo Lipponen haukkui meidät asiattomasti. Heidän kannatuksensa laski ja meidän nousi", hän toteaa.

SDP:n Paavo Lipponen kehotti Kalevan haastattelussa 25. syyskuuta Soinia "ottamaan vastuun falangistaan". Samalla hän suomi Soinin tiukkaa aborttikantaa. "Minä kysyisin, että mahtaako itkettää sitä naista, joka on raiskattu ja jolta Timo Soini kieltää abortin", Lipponen kysyi.

"Sanon tähän, että jos seitsemänkymppinen mies ei ymmärrä tuon enempää elämän pyhyydestä, en pysty auttamaan. Se on näin", Soini tyytyy toteamaan nähdessään lehtileikkeen.

Hän lisää, että ei aio muuttaa mielipidettään EU:sta tai abortista, riippumatta siitä, tuoko vai viekö se ääniä. Soini muistuttaa, että kielteinen aborttikanta ei ole puolueen kanta, vaan hänen omansa.

Soini uskoo, että kumpaankin asiaan palataan vielä presidentinvaalikampanjan aikana.

Lue lauantain Kalevasta, mikä on Timo Soinin mukaan täytetty pingviini.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä