Pin up -malli Wilhelmina Af Fera niittää mainetta maailmalla ja pitää itsensä kiireisenä myös Suomen puolella.
Oululaislähtöinen Wilhelmina Af Fera, omalta nimeltään Ida Bragge, innostui pin upista viisi vuotta sitten. Innostus nosti päätään vanhojen elokuvien ja vaatteiden kautta. Pääkaupunkiseudulle muuttaessaan Ida löysi vintageliikkeet ja harrastajapiirit.
– Aikaisemmin oli ollut semmoista fiilistä, että ei itse ihan mahdu siihen nykyajan ihanteelliseen kehonkuvaan ja että kurveja on vähän enemmän kuin nykypäivän ihannevartalossa on. Ei löytynyt esimerkiksi mistään sopivia farkkuja ja tuli sitten aina omasta kropasta vähän paha fiilis, Ida kertoo.
Ida kertoo pin upin olevan monelle kuin turvasatama. 40- ja 50-luvun vaatteiden kanssa hän löysi paremman itsetunnon, ja matka pin up -maailmaan alkoi.
Ida kilpaili vastikään Yhdysvalloissa, sijoittuen Miss Viva Las Vegas -kisassa toiseksi. Kisapaikalla koettu suosio ja kuuluisuus tulivat yllätyksenä kansainväliseen uraan pyrkivälle mallille.
– Ei sinne voinutkaan enää mennä ihan näin vain yksityishenkilönä. Varsinkin alan tapahtumissa ihmiset tietävät ja tuntevat sinut ja hirveän paljon tullaan juttelemaan ja ottamaan kuvia. Et enää saakaan liikkua yksin tuntemattomana kaikkialla, vaan kaikki haluavat oman osansa. Se oli ehkä vähän shokki ensimmäisenä päivänä, hän kertoo.
Tämän kesän Ida viettää suurimmaksi osaksi Pin Up Finland -kisan parissa. Uudistuneen kisan vetäjäksi valittu Ida kertoo, että luvassa on paljon muutoksia.
– Kisassa tulee olemaan enemmän palkintoja ja vähemmän finalisteja. Finalistit otetaan paremmin huomioon kisan aikana ja ehkä enemmän katsotaan sitä, miten yksilöt kehittyvät omassa tyylissään ja tekemisissään kuin sitä, että kuka on lavalla kaikista eniten valmis paketti.
Ida kuitenkin kokee, että seuraava askel eteenpäin on jossain muualla kuin Suomessa.
– Ei täällä kauheasti enää pysty enempää tekemään kuin mitä olen jo tehnyt. Aika paljon teen jo uraa kansainvälisellä tasolla. Kuukausi sen jälkeen kun tulin Yhdysvalloista lähdin jo Britanniaan tekemään muutamalle firmalle kuvauskeikkoja. Suomessa ei niin paljon ole alan liikkeitä tai bisnestä, että tätä voisi tehdä ihan kokopäiväisesti. Raha täytyy löytää jostain tuolta muualta.
Lue tämä juttu kokonaan ja muut Kalen! jutut näköislehdestä. Kale! on Kalevan letkeä lehti kaupunkilaiselle ja se ilmestyy Oulun alueella torstaisin.