Tutkapari Mika Niemi–Sebastian Aho juoni Kärpille vierasvoiton Ilveksestä torstai-iltana.
Duo järjesti heti avauserässä harvinaisen näytöksen ja juoni Ivan Humlin jäähyn aikana kaksi alivoimamaalia, joiden välillä vierähti vain 62 sekuntia.
0–1-osuman viimeisteli Niemi, joka kamppaili ensin väkevästi kiekon itselleen ja sai sijoittaa sen hetkeä myöhemmin tyhjään Ilves-maaliin Ahon nerokkaan syötön jälkeen. Toinen osuma syntyi Ahon viimeistelemänä läpiajosta, jonka pohjusti syötöllään Niemi.
Kaksikko jatkoi pistetehtailuaan myös toisessa erässä. Niemelle ja Aholle kirjattiin syöttöpiste 0–3-maaliin, jonka iski siniviivan tuntumasta puolustaja Mikko Niemelä. Erän loppuhetkillä puolustaja Markus Nutivaara sai vielä kiekon lahjana hyökkäysalueella ja sivalsi terävällä rannelaukauksella Kärpät 0–4-johtoon.
Päätöserään jäi jännitettävää lähinnä siitä, pystyykö Sami Aittokallio pitämään Kärppien maalilla nollan.
Ilves nousi vielä iskuetäisyydelle Veli-Matti Vittasmäen ja Tapio Laakson maaleilla, kun Kärpät hölläsi koneensa kierroksia. Isäntien kirin hyydytti lopullisesti Niemi, joka laukoi kiekon toiseksi viimeisellä minuutilla tyhjään maaliin – totta kai Ahon tarjoilusta.
Molemmat viettivät Hakametsässä siis neljän tehopisteen iltaa.
Ässistä Kärppiin täksi kaudeksi siirtynyt Niemi nousee kohinalla kohti Liigan pistepörssin kärkeä. Kasassa on jo 8+9=17 pistettä. Pistepörssiä johtavan Tapparan Kristian Kuuselan tehot kirjataan luvuin 7+13=20.
Huippuvireiset Niemi ja Kuusela ovat vastakkain Oulun Raksilassa lauantaina, kun Kärpät ja Tappara iskevät yhteen yhdessä liigasyksyn odotetuimmista otteluista.