Presidenttiehdokkaat kohtaavat tänään viimeistä kertaa television yhteisessä vaaliväittelyssä ennen vaalien ensimmäistä kierrosta.
Ylen perinteinen Suuri vaalikeskustelu alkaa TV1:ssä iltayhdeksältä ja kestää kaksi tuntia. Ylen mukaan väittelyssä on tarkoitus keskustella johtajuudesta, visioista ja Suomen suunnasta.
Presidentinvaalien ensimmäinen kierros käydään sunnuntaina. Ääniä annettiin ennakkoon hieman edellisiä presidentinvaaleja enemmän, mutta äänestyspäiviäkin oli yksi enemmän kuin viimeksi.