Nou­su­kun­toi­nen SaiPa kuit­ta­si sel­kä­sau­nan­sa Tap­pa­ral­le

Hyvävireinen SaiPa kävi makselemassa kalavelkojaan Tapparalle tiistaina Tampereella, kun sarjakärki kaatui 3-2-jatkoaikavoitolla.

Hyvävireinen SaiPa kävi makselemassa kalavelkojaan Tapparalle tiistaina Tampereella, kun sarjakärki kaatui 3-2-jatkoaikavoitolla.

Matti Järvisen voittomaali oli onnekas, mutta ratkaisi lappeenrantalaisille kolmannen peräkkäisen voiton jääkiekkoliigassa.

- Joku viikko sitten otettiin aika pahasti tukkaan Tapparalta. Nyt päästiin ihan toisella tavalla liikkeelle ja puolustettiin hyvin, päävalmentaja Pekka Tirkkonen muisteli neljän viikon takaista 0-7-tappiota.

SaiPa-hyökkääjät Sami Venäläinen ja Kim Strömberg veivät vieraat kahteen otteeseen johtoon entisessä kotihallissaan.

Pistepörssin kärkeen palannut Kuusela iski 2-2-tasoituksen vain pari minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä.

- Ei ollut ihan terävintä peliä meiltä. Oli vähän ailahtelevaa ja vähän käynnistymisvaikeuksia, Kuusela totesi.

Tappara-kapteeni Jukka Peltola joutui jättämään jään jo avauserän puolivälissä, kun Johan Larssonin laukaus osui hyökkääjän kylkeen.

- Noita mustelmia jokainen joukkue tarvitsee, jos haluaa voittaa. Ne kuuluvat jääkiekkoon ja voittavaan jääkiekkoon, Tapparan päävalmentaja Jussi Tapola sanoi.

Ilmoita asiavirheestä