Rock on rajaton riemu Kias­mas­sa

With The Beatles -albumin mustavalkoinen klassikkokansi näyttää merkilliseltä. Yhtyeen jäsenten päiden tilalla pällistelee mörköjä, jota voisivat olla vaikka Lordin yhtyeestä lähtöisin. Tämäkin kummallisuus on nähtävillä Nykytaiteen museo Kiasman yli 20 taiteilijan töitä esittelevässä näyttelyssä Thank You For The Music.

Kiasman johtaja Pirkko Siitari odottaa Abba-yhtyeen kappaleen mukaan nimetystä näyttelystä menestystä.

— Tämä näyttely varmasti puhuttelee suurinta kävijäryhmäämme, nuoria ja nuoria aikuisia. Ja se kiinnostanee myös meitä entisiä nuoria, Siitari vitsailee.

Näyttelyn toisena kuraattorina toiminut Kati Kivinen painottaa musiikin osuutta ihmisen muistissa.

Näyttelyn teokset nostavat Kivisen mukaan esiin myös populaarimusiikkiin yhdistyvän fani-ilmiön.

Fanikulttuuria tutkivaa taidetta edustaa näyttelyssä muun muassa Maria Stereon The Rise And Fall Of A True Fan And The Stars From Mars — Tosifanin nousu ja tuho sekä Marsin tähdet. Taiteilija jäljittelee lyijykynäpiirroksissaan 1990-luvun Suosikki-lehdissä olleiden lukijoiden piirustusten tyyliä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä