Rovaniemen hovioikeus on määrännyt vuonna 1983 syntyneen Alex Mohamed Al Khatibin kolmen vuoden ja kuuden kuukauden ehdottomaan vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta.
Mies oli tuonut reilut 620 grammaa kokaiinia ulkomailta Suomeen viime vuoden marraskuussa. Oikeus kiinnitti huomoita myös siihen, että aineen pitoisuus oli korkea noin 60 painoprosenttia.
Kemi-Tornion käräjäoikeus antoi tapauksesta saman mittaisen vankeustuomion tammikuussa. Mies valitti tuomiosta hovioikeuteen, sillä hänen mukaansa kyseessä oli huumausainerikos eikä törkeä huumausainerikos. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.
Mies perusteli valitustaan sillä, että hänet oli painostettu kuljettamaan huume-erä Suomeen. Oikeuden mukaan tapauksessa ei ollut näyttöä huomattavasta painostuksesta.
Oikeus otti tuomiossa huomioon, että Al Khatib oli toiminut tapauksessa lähinnä kuriirina. Kuriirin osuus rikoksen toteuttamisessa on vähäisempi ja epäitsenäisempi kuin maahantuonnin organisoimisesta vastaavalla henkilöllä. Kuljettamisen lisäksi mies oli kuitenkin myös pakannut aineen yhdestä erästä useampaan erään. Lisäksi kuljetuksen arvo oli ollut suuri. Nämä viittaavat siihen, että Al Khatabiin oli luotettu eikä hän ollut puhtaasti kuljetuksen sisällöstä tahallisen tietämätön ja tavanomainen kuriiri.