Edus­kun­ta­puo­lueet val­mis­tau­tu­vat so­siaa­li­tur­van jät­ti­uu­dis­tuk­seen ensi vaa­li­kau­del­la - pe­rus­tu­loon pe­rus­tu­via malleja useilla puo­lueil­la

Nykyinen eduskunta ei ole vielä saanut aikaan päätöstä sote-uudistuksessa, mutta puolueissa valmistaudutaan jo täyttä päätä seuraavaan vaalikauteen ja...

Nykyinen eduskunta ei ole vielä saanut aikaan päätöstä sote-uudistuksessa, mutta puolueissa valmistaudutaan jo täyttä päätä seuraavaan vaalikauteen ja suureen sosiaaliturvaremonttiin.

Uudistus on saatava vähintään alkuun ensi hallituskaudella, arvioivat lähes kaikkien yhdeksän nykyisen eduskuntapuolueen edustajat Kelan ja sosiaali- ja terveysministeriön keskustelutilaisuudessa Porin SuomiAreenassa. Keskustelussa oli vaalitentin henkeä, sillä vain keskusta, kokoomus ja SDP olivat laittaneet lauteille jonkun muun edustajan kuin puheenjohtajansa.

Sosiaaliturvan uudistamiseen lähivuosina suhtautuu skeptisimmin perussuomalaisten Jussi Halla-aho, jonka mukaan pelkkä organisaatiouudistus ei riitä vastaamaan keskeisiin väestön vanhenemisen ja veropohjan kapenemisen luomiin ongelmiin.

Suomen pienituloiset eivät voi enää odottaa laajaa uudistusta, sanoo puolestaan vasemmistoliiton Li Andersson.

- Tavoitteen on oltava järjestelmän yksinkertaistaminen, jotta ihmiset saavat tarvitsemansa tuen, hän painottaa.

Komiteaa kaivataan, SDP katsoo vuoteen 2030

Vihreiden Touko Aalto ja RKP:n Anna-Maja Henriksson löysivät yhteisen sävelen vaatiessaan uudistuksen veturiksi tulevan hallituksen, opposition ja asiantuntijoiden yhteistä komiteaa.

SDP:n mukaan sosiaaliturvan kokonaisuudistuksen tulisi olla valmis vuonna 2030, sanoi puoluetta keskustelussa edustanut Pohjanmaan sosiaalidemokraattien puheenjohtaja Matias Mäkynen.

- Se aloitetaan tulevalla vaalikaudella yksinkertaistamisella ja sillä, että opiskelupaikan ja työn vastaanottaminen on mahdollista, hän kaavaili.

Kokoomuksen kansaedustaja Arto Satonen puolestaan kiirehtii uudistusta, koska ennakoi alkavaa työvoimapulaa. Satosen mukaan syy siihen ovat kannustinloukut ja se, ettei ihmisten kannata ottaa työtä vastaan.

- Jos tämä tilaisuus nyt hukataan, meillä ei ole muuta keinoa kuin hoitaa asia ulkomaisella työvoimalla, hän kuvaili.

Puheenjohtaja Sampo Terhon mukaan siniset palkitsisi työn vastaanottamisesta matalapalkka-alojen työntekijöitä ja osa-aikaisia käänteisellä tuloverolla, jonka mukaan valtio kompensoisi pientä palkkaa saavien tuloveron. Malli tosin ulottuisi vain työtuloja saaviin.

KD:n Sari Essayah muistutti puolueensa esittäneen Britanniasta tuttua universal credit -perustulomallia. Keskustan varapuheenjohtaja Hannakaisa Heikkinen puolestaan otti puolueelleen kunnian meneillään olevasta Suomen perustulokokeilusta.

Erilaisia perustuloon perustuvia malleja oli esitellä useilla puolueilla, mutta käytetyistä käsitteistä ja merkityksistä ei tahdottu päästä yksimielisyyteen.

Kevään eduskuntavaaleja ennakoidaan myös kuudelta alkavassa SuomiAreenan puheenjohtajatentissä.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä