Kotiyleisö buuasi, kun Meksikon maajoukkue poistui kentältä maan pääkaupungissa Mexicossa. Faneja ei tyydyttänyt maaliton tasapeli Costa Ricaa vastaan Pohjois- ja Keski-Amerikan sekä Karibian alueen MM-karsinnassa. Meksiko päätyi 0-0-tulokseen aiemmin Jamaikaa, Yhdysvaltoja ja Panamaa vastaan.
Meksiko on karsintalohkossaan kolmantena. Yhdysvallat nousi lohkon kärkeen 2-0-voitolla Panamasta.
Myös Honduras piti hengissä haaveensa edetä MM-lopputurnaukseen. Joukkue kukisti kotonaan lohkon jumboksi hiipuneen Jamaikan 2-0.
Yhdysvalloilla on viiden ottelun jälkeen kymmenen pistettä, kun Costa Rica ja Meksiko ovat toisena ja kolmantena kahdeksalla pisteellä. Meksikolla on jo kuusi ottelua pelattuna.
Lohkon kolme parasta etenevät MM-lopputurnaukseen ja neljänneksi sijoittunut jatkokarsintaan.