Oululaista SK Pohjantähteä seuratasolla edustava Marika Teini, 29, suunnisti hopealle suunnistuksen MM-kisoissa Latviassa tiistaina.
– Tätä ei varmaan saisi sanoa, mutta kyllä minä mieluummin olisin voittanut. Kuutosrastin jälkeen tuli pieni herpaantuminen, kun tiesin, että nyt se pahin on selvitetty, Teini kertoi tiedotteessa.
Maailmanmestaruuden voitti Venäjän Natalia Gemperle, joka oli puolitoista minuuttia Teiniä nopeampi. Ranskan Isia Basset oli kilpailun kolmas. Hän jäi Teinistä 24 sekuntia.
Teini saavutti toukokuussa EM-kultaa ja uskoi nytkin mestaruusmahdollisuuksiinsa. MM-kilpailuista hänellä oli ennestään kaksi viestipronssia.
– Vähän jäi kaihertamaan, sillä suorituksessa olisi ollut 1,5–2 minuuttia viilattavaa. Tänään olisi ollut se päivä, kun mestaruus olisi voinut tulla.
Teini luonnehti tiistain kisasuoritustaan "hallituksi perussuoritukseksi".
Kisan toiseksi paras suomalainen oli 19:nneksi sijoittunut Maija Sianoja. Henna Riikka Haikonen oli 22:s. ja Anna Närhi 39:s.
Kisan ennakkosuosikki oli suunnistusta tällä kaudella hallinnut Ruotsin Tove Alexandersson. Hän kuitenkin sortui suuriin virheisiin jo radan alkuvaiheissa. Alexandersson on voittanut kaksi edellistä keskimatkan maailmanmestaruutta.
Suomelle Teinin hopea oli ensimmäinen mitali meneillään olevissa MM-kilpailuissa.
Latviassa suunnistettiin viikonloppuna sprintit ja sprinttiviestit. Miesten keskimatkan kilpailu suunnistetaan myös tiistaina.
Lue myös toukokuussa julkaistu henkilöjuttu Marika Teinistä.