Pääkirjoitus

Vaali on Putinin jout­sen­lau­lu

Vaikka Vladimir Putin on Venäjän presidentinvaalin ainoa voittajasuosikki, hänellä ei ole edessään helppo kuusivuotiskausi. Aika ajaa väkisin hänen ohitseen.

Vaikka Vladimir Putin on Venäjän presidentinvaalin ainoa voittajasuosikki, hänellä ei ole edessään helppo kuusivuotiskausi. Aika ajaa väkisin hänen ohitseen.

Venäjä valitsee ensi sunnuntaina uuden presidentin vaalissa, jossa on vain yksi suosikki: Vladimir Putin. Hän on tavallaan samassa asemassa kuin Sauli Niinistö oli Suomen presidentinvaalissa.

Putinille riittää vaalissa vain voitto ja mielellään reilu voitto jo ensimmäisellä kierroksella. Putinin mitä todennäköisintä menestystä tärkeämpi kysymys on, voittaako hän rehellisin keinoin vai toistuuko presidentinvaalissa sama laajamittainen vilppi kuin joulukuun duuman vaaleissa.

Niukka voitto olisi vaalin uskottavuuden kannalta maanvyöryvoittoa parempi, koska jälkimmäinen herättäisi heti epäilyksiä vaalivilpistä. Täpärä voitto tulkittaisiin taas heikkouden merkiksi ja oireeksi Putinin uran kääntymisestä ehtoopuolelle.

Erilaiset mielipidetutkimukset ovat kertoneet, että Putin saisi äänistä runsaasta 50 prosentista lähelle kahta kolmasosaa. Hänen vakavimmalle haastajalleen, kommunistijohtaja Gennadi Zjuganoville ennustetaan noin 15 prosentin osuutta. Muille ehdokkaille jäisi vain rippeitä.

Putinin todennäköistä voittomarginaalia kasvattaa se, että hänen kilpailijansa ovat harvoja ja valittuja. Helposti manipuloitava järjestelmä takasi sen, ettei Putinia vastaan viime kuukausina noussut todellinen oppositio saanut asetetuksi ehdokasta tai ehdokkaita. Jos todellinen oppositio olisi yhtenäinen ja jos se saisi toimia ja saisi mediahuomiota tasavertaisesti, tilanne voisi olla aivan toinen.

Vaikka tänä vuonna 60 vuotta täyttävän Putinin paluuta presidentiksi voikin pitää kirkossa kuulutettuna, kuusivuotiskaudesta ei tule helppo.

Duuman vaalien jälkeen läpi lyönyt kansalaistyytymättömyys oli merkki siitä, että Venäjän yhteiskunta on peruuttamattomasti muuttumassa. Samaan aikaan Putin on sama vanha autoritaarinen johtaja, jonka on vaikea uusiutua.

Uudesta keskiluokasta kumpuava tyytymättömyyden aalto on selvästi säikäyttänyt vanhaa valtaa. Se on ainakin vaalin alla löysännyt otettaan hallitsemistaan televisiokanavista. Muutkin ehdokkaat ja myös todellinen oppositio ovat päässeet suojasään aikana esille tavalla, jota ei olisi voinut kuvitellakaan vielä muutama kuukausi sitten.

Tyytymättömyys on pannut vauhtia Putiniinkin. Vaalikampanjointia yleensä inhoava Putin esiintyi torstaina tuttuun tyyliinsä yli 100 000 tukijansa edessä. Hän on luvannut aloittaa armeijan valtaisan modernisointiohjelman ja luvannut palkankorotuksia joillekin avainryhmille.

Putinia ympäröivä koneisto ja ylivertaisen johtajan nostalginen kaipuu ovat kaikesta huolimatta yhä niin vahvoja, että hän selviytyy vielä tästä testistä.

Jos presidentinvaalin jälkeen kuitenkin palataan taas vanhaan menoon eikä Putin pysty uusiutumaan, uusi tyytymättömyyden aalto on odotettavissa.

Tämä vaali on Putinin kauden joutsenlaulu. Putin tuskin enää valitsee omaa seuraajaansa kuten Boris Jeltsin valitsi hänet 1999. Ja jos valitsisikin, tuskinpa venäläiset häntä enää hyväksyisivät.