Presidentti Sauli Niinistö tapasi Venäjän presidentin Vladimir Putinin tänään Sotshissa Venäjällä.
Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltolan mukaan presidenttien hetki sitten päättynyt tapaaminen ei tarjonnut suuria yllätyksiä.
– Venäjä ja Suomi ovat hyvin perillä toistensa kannoista. Asioista, joista ollaan samaa mieltä, keskusteltiin, ja erimielisyyksiä aiheuttavat aiheet jäivät tässäkin tapaamisessa niiden varjoon, Aaltola toteaa.
Hän vertaa tapaamista Putinin ja Saksan liittokansleri Angela Merkelin taannoiseen tapaamiseen.
– Katse pidettiin pallossa ja keskityttiin muihin kuin hankaliin asioihin. Tapaaminen ei tarjonnut yllätyksiä.
Putin ei toistanut Shoigun sanoja
Aaltolan mukaan on merkittävää, että Putin ei toistanut Venäjän puolustusministeri Sergei Shoigun sanoja.
Shoigu totesi heinäkuun lopussa, että hän pitää Suomen ja Ruotsin yhteisiä Nato-harjoituksia uhkana Venäjälle. Lisäksi hän väläytteli Venäjän mahdollisia vastatoimia.
– Putinin suusta ei kuultu samoja sanoja, mikä on selkeästi kunnianosoitus Suomelle.
Putin kuitenkin totesi, että Venäjän on reagoitava, jos Naton infrastruktuuri lähestyy Venäjän rajoja.
Suomen ja Venäjän välistä dialogia Aaltola kuvailee sujuvaksi.
– Dialogi ei kuitenkaan tarkoita sitä, että maat edistyisivät hankalien asioiden hoidossa, hän muistuttaa.