Kansanedustajan työ on ollut tapetilla tänä kesänä lähinnä taksikuittien ja asumisjärjestelyjen takia. Ei työn todellisen luonteen ja merkittävyyden vuoksi. Harvalla on käsitystä edustajan valtaisasta työtaakasta. Siinä on paljon osia, saa olla rekenä ja kelekkana, niin kuin Iissä sanotaan.
Ensinnäkin eduskuntatyö Helsingissä. Täysistunnot, valiokunnat, eduskuntaryhmä, kansainväliset asiat. Puolueen kokoukset. Yhteydenpitoa kansalaisiin ja viranomaisiin, perehtymistä ja valmistelua, kirjoittamista ja esiintymistä.
Kotimaakunnassa osallistumista oman kunnan valtuustoon, lautakuntiin, maakunnan luottamustoimiin, järjestöjen ja oman puolueen paikallistoimintaan. Jatkuvasti on matkustettava, oltava puhelimessa, sähköpostia päivittämässä, somessa. Koin olevani aina työssä.
Jotta kansanedustajan paikan voi henkilövaalissa uusia, on tehtävä tukiryhmän kanssa paljon luovuutta vaativia operaatioita. Itse pidin eräänlaista matkatoimistoa, bussilla maakunnasta eduskuntaan täysistuntoja seuraamaan ja oheisohjelmin virkistymään. Teatterit ja museot tulivat tutuiksi, mikä elähdytti muita ja edustajaa itseäänkin. Kotiin viritin kesäksi isoja tapahtumia tarjoiluineen ja ohjelmineen.
Kotiväki oli työssä, kun itse ei ehtinyt joka rakoon. Puolisosta kehittyikin vuosien mittaan aikamoinen sosiaalivakuutuksen asiantuntija. Kuulin yläkertaan, kun hän alhaalla vastasi puhelimeen, ”ai, sehän on se sava-maksu”, ja ”tuohan on taitetun indeksin tulosta”.
Joskus pelästyin, kun pihalle ajoi auto, josta laskeutui vieraita ihmisiä. Kerran tuli mies, joka sanoi että lähetti minulle uskonnollista kirjallisuutta eduskuntaan, olenko jo lukenut.
Kerran pihalla oudosta autosta huikkasi mies, että haluaa kertoa lapsen huostaanotosta edustajalle henkilökohtaisesti, kun se riita-asia on niin järkyttävä. Melkein järkytyin itsekin, mutta tällainen on edustajan elämää. Kun likaisia alusvaatteita alkoi tulla postilaatikkoon, otin yhteyttä poliisiin. Pari kertaa oli yleisötilaisuudessa uhkaavaa, mutta ministerillä on aina turvamiehet lähellä.
Vaalit on kova taloudellinen ja henkinen koettelemus. Olemme Jouni Backmanin kanssa tehneet Sitrassa raportin Kansanvallan peruskorjaus, jossa esitämme haastatteluihin nojaten, että tarvitaan vaalirahakatto sekä yksittäisille edustajille että puolueille. Nyt korostuu liikaa varallisuus, nuoret ja naiset erityisesti kärsivät rahan puutteesta vaaleissa. Demokratia kilpistyy varallisuuteen. Kansanedustajan ajasta menee kohtuuton osa rahoituksen hankkimiseen. Jonkinlainen listavaali voisi olla ongelman ratkaisu muiden pohjoismaiden malliin.
Kun kuusamolaistunut entinen ministeri Hannes Manninen jätti eduskunnan, hän sanoi, että kusitolppana olo loppuu nyt. Seppo Kääriäinen kiteytti saman asian sanaan sylkykuppi. Oivalliseen sanontaan kiteytyy myös omia tuntojani.
Jatkuva edustajien haukkuminen, työn arvostuksen puute suhteessa työmäärään, sen vaikeuteen ja vaikuttavuuteen, tuntui välillä uuvuttavalta. Hyvä, että hengissä selvisi kaikki vuodet, kun ei liikuntaan tai ruokavalioon jaksanut huomiotaan suunnata. Kaikesta kertomastani huolimatta pidin työstäni. Koin sen kiinnostavaksi ja merkitykselliseksi. Ihmiset sen tekivät!
Henkilövaali korostaa ehdokasta ja vaatii vaalityöntekijöitä. Itse mobilisoin Oulusta opiskelukaverini Kyösti Oikarisen, siskoni Kaisun ja Laukkasen Mairen; kova kolmikko puhutteli Oulun murteella Turun torilla hyvin tuloksin. Menin neljä kertaa läpi!