Tur­ma­bus­sin nosto alkoi Kuo­pios­sa myöhään per­jan­tai-il­ta­na

Turmabussin nosto alkoi Kuopiossa perjantaina yötä vasten noin yhdeksän aikaan illalla.

Linja-autoa alettiin nostaa pois junaradalta perjantai-iltana. Aamuun mennessä sen pitäisi olla nostettu.

– Bussi on nostettu aamuun mennessä, sanoo Otkesin onnettomuuspaikkatutkija Anssi Parviainen Lännen Medialle.

– Bussi viedään suojaan ennen aamua. 

Parviainen arvioi, että nostoon voi mennä muutama tunti tai kauemminkin, sillä nostopaikka on vaikea. Sen molemmin puolin on jyrkät kallionseinämät.

Parviainen ei ole itse käynyt vielä bussin sisällä. Hän kertoo, että bussi nostetaan ensin ja sen jälkeen voidaan alkaa laittaa junarataa kuntoon.

Nostopaikalla tekee töitä noin 20 ihmistä. Paikalla on vielä paljon yleisöä.

Ilmoita asiavirheestä