Lä­hes­ty­mis­kiel­to juur­tu­nut vaih­te­le­vas­ti eri puo­lil­le maata

Mahdollisuutta lähestymiskieltoon hyödynnetään vaihtelevasti eri puolilla maata.

Mahdollisuutta lähestymiskieltoon hyödynnetään vaihtelevasti eri puolilla maata. Erityisen paljon lähestymiskieltohakemuksia käsitellään Espoossa, jossa parisuhdeväkivallan ehkäisyyn on keskitytty jo vuosia. Niukanlaisesti lähestymiskieltoja haetaan esimerkiksi Satakunnassa, Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla.

Kaikista käräjäoikeudessa käsitellyistä asioista lähestymiskieltoja on korkeimmillaan kahdeksan prosenttia. Matalimmillaan määrä on alle kolme prosenttia.

Suuressa osassa oikeuden käsittelemistä tapauksista on taustalla poliisin määräämä väliaikainen kielto.

Lähestymiskieltoa käytetään usein rauhoittamaan väkivaltaisia parisuhteita. Varsin yleisiä ovat myös tilanteet, joissa aikamiespoika terrorisoi vanhempaansa tai vanhempi lastaan. Harvinaisempia ovat naapuririidat ja työelämän kärhämät.

Mahdollisuutta häätää häiriköijä kodistaan on käytetty varsin vähän. Viime vuonna perheiden sisäisiä lähestymiskieltoja määrättiin 104, kun kaikkiaan lähestymiskieltoja oli parituhatta. Tämän vuoden tammi-toukokuussa perheen sisäisiä kieltoja oli 31.

Ilmoita asiavirheestä