Oulun yli­opis­ton tiloja jär­jes­tel­ty uu­sik­si, ruo­kai­lu ai­heut­ta­nut huolta – "Jos 11 000 ihmistä käy samaan aikaan syö­mäs­sä, se on aika ruuh­kais­ta"

Opintojen arvioidaan mahtuvan hyvin entistä pienempiin tiloihin.

Oulun yliopiston kasvatustieteen tiedekunnalle remontoidaan parhaillaan uusia tiloja entisiin kemian laitoksen tiloihin. Tilojen muunneltavuus ensimmäisessä kerroksessa on helpottanut remonttia.
Oulun yliopiston kasvatustieteen tiedekunnalle remontoidaan parhaillaan uusia tiloja entisiin kemian laitoksen tiloihin. Tilojen muunneltavuus ensimmäisessä kerroksessa on helpottanut remonttia.
Kuva: Jukka Leinonen

Oulun yliopistossa on järjestelty opintotiloja uudelleen, kun varaudutaan Oulun ammattikorkeakoulun muuttoon Linnanmaalle.

Humanistisen tiedekunnan opetus on jo siirtynyt vuonna 2020 tapahtuvan Oulun ammattikorkeakoulun muuton alta toisaalle, remontoituihin tiloihin. Kasvatustieteiden tiedekunnan muutto on vuorossa joulukuussa.

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja Kalle Parviainen on sitä mieltä, että opiskelun tiivistyminen yliopiston vanhalle puolelle on sujunut hyvin, vaikka opiskelijoilla oli ehkä aluksi muutosvastarintaa.

– Tällä hetkellä tuntuu oikein hyvältä. Humanistien muutto sujui oikein hyvin ja kivuttomasti, Parviainen sanoo.

Hän opiskelee itse englantilaista filologiaa humanistisessa tiedekunnassa.

– Lisää opetustiloja kuitenkin tarvitaan. Yliopistolta lähtee humanistisen tiedekunnan vanhoista tiloista joulun jälkeen pois käytöstä 10–20 hengen seminaarihuoneita ja niille olisi eniten tarvetta. Mutta uusia yleisopetustiloja ollaan tekemässä.

Ehkä eniten huolta opiskelijoiden keskuudessa ovat Parviaisen mukaan aiheuttaneet parkkipaikat ja ruokailun järjestäminen.

– Suurin osa haluaa käydä syömässä kello 11:n tai kello 12:n aikoihin. Jos 11 000 ihmistä käy samaan aikaan syömässä, se on aika ruuhkaista, Parviainen sanoo.

Ilmoita asiavirheestä