Muistikuva yli 40 vuoden takaa: Britanniassa järjestettiin 5. kesäkuuta 1975 kansanäänestys, pitäisikö sen pysyä jäsenenä Euroopan talousyhteisössä EEC:ssä. Äänestys pidettiin juuri samoihin aikoihin, kun matkustin saarivaltioon kesätöihin.
Tuolloin EEC oli Suomessa melko tuntematon järjestö. En muista, että Britannian äänestys olisi ollut Suomessa juurikaan uutisissa. Suomi kohkasi tuona kesänä Ety-huippukokouksesta.
Äänestyksen tulos oli selvä: peräti 67,2 prosenttia äänestäneistä oli sitä mieltä, että Britannian täytyy pysyä EEC:ssä, jonka jäseneksi se oli päässyt vuonna 1973, yli vuosikymmenen yrittämisen jälkeen. Ranskan presidentti Charles de Gaulle oli tukkinut Britannian EEC-tien kahdesti.
”Englanti ei ole enää paljon”, de Gaulle perusteli pisteliäästi Ranskan ensimmäistä vetoa 1963. Se riitti, vaikka EEC:n viisi muuta jäsenmaata kannattivat Britannian mukaanottoa.
Historian kehä on sulkeutunut. Pääministeri David Cameron lunastaa voiton tuoneen vaalilupauksensa ja järjestää, ilmeisesti kesäkuussa, kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä. Saman vaalilupauksen antoi työväenpuoluehallituksen pääministeri Harold Wilson 1974.
On etukäteen selvää, ettei uuden kansanäänestyksen tulos ole yhtä kiistaton kuin 41 vuotta sitten. Ei ole edes varmaa, että kyllä-puoli voittaa.
Historia osaa olla ironinen. Britannia halusi aikoinaan EEC:hen, mutta sitä ei ensin päästetty. Nyt melkoinen osa briteistä haluaisi maansa irti EU:sta, mutta EU-kumppanit eivät haluaisi päästää sitä, ei edes Ranska.
Britannian eroaminen eli Brexit olisi EU:lle sen historian pahin takaisku, joka voisi johtaa arvaamattomiin seurauksiin.
Isossa kuvassa brittilähtö olisi vaarallisinta turvallisuuspoliittisesti. Ydinasevaltio ja YK:n turvallisuusneuvoston pysyvä jäsen on sotilaallisesti EU:n vahvin jäsenmaa, jonka eroaminen heikentäisi Euroopan turvallisuutta.
Britannia on avainasemassa Yhdysvaltoja ja manner-Eurooppaa yhdistävänä siltana. Britannialla ja Yhdysvalloilla on erityissuhde, joka kyllä säilyisi niiden välillä, mutta Yhdysvaltain side manner-Eurooppaan voisi löyhtyä. Yhteys kyllä säilyisi Naton kautta, mutta Britannian EU-jäsenyys on vahvistanut sitä.
Jos Britannia nostaisi kytkintä, suurin hyötyjä olisi Venäjä. Brittiläisen Venäjä-tutkijan James Sherrin mielestä Venäjä yrittää vakuuttaa EU:ta siitä, ettei jako EU:hun ja Venäjään ole luonteva ja että sellainen olisi jako ”historialliseen Eurooppaan” ja ”Venäjän maailmaan”, johon kuuluisi harmaita vyöhykkeitä.
Sherrin kuvailema ajattelu näkyy Venäjän käytännön politiikassa: se yrittää alati viipaloida unionia pyrkimällä unionimaiden kanssa kahdenvälisiin sopimuksiin. Paluu historialliseen Eurooppaan merkitsisi Suomelle paluuta harmaalle vyöhykkeelle.
Brexit lisäisi todennäköisesti unionin keskipakoisvoimia. Jos taas Britannia saa haluamansa erivapaudet ja äänestää kyllä, monet muut jäsenmaat voivat vaatia niitä itselleenkin. Näitä kärttäisivät ainakin Itä-Euroopan maat, jotka ovat alkaneet muutenkin pullikoida EU:ssa siitä huolimatta, että ne ovat takamatkansa takia jäsenmaista eniten saamapuolella.
Britannian lisävaatimuksiin suostuminen ei ole reilua muita jäseniä kohtaan, mutta poliittista realismia se on. Unionissakin toiset ovat tasa-arvoisempia kuin toiset: isoilla jäsenmailla on pienempiä suurempi sananvalta.
Britannia on nyt iltalypsyllä jo toistamiseen; pääministeri Margaret Thatcher ajoi, ja sai, 1984 käsilaukkua pöytään paukuttaen saarivaltiolle maksuhelpotuksia. Thatcherin kanssa monesti neuvotellut Ranskan presidentti François Mitterrand sanoikin, että Thatcherilla oli ”(keisari) Caligulan silmät ja Marilyn Monroen huulet”.
Britannian lähtö taas voisi vauhdittaa jäljelle jäävän unionin liittovaltiokehitystä ja jakaa jäsenmaita sisä- ja ulkokehään.
Seuraukset Brexitistä olisivat kaikki tyynni kielteisiä. Siihen liittyvä spekulointi sattuu sitä paitsi pahaan aikaan, sillä unionilla on käsissään paljon todellisempia ongelmia, pakolaistilanne niistä ensimmäisenä.
Aikatekijä on kriittinen: mitä pikemmin kansanäänestys järjestetään, sitä parempi Euroopalle ja kyllä-puolelle.
Muutoin Cameronin huolimaton vaalilupaus voi tulla kaikille kalliiksi.6
Kolumni