Tulvia, maanvyörymiä, hirmumyrsky, vedenpaisumus. Aasiassa riehuvaa Mangkhut-supertaifuunia ja Pohjois-Atlantin Florence-hurrikaania kuvattaan suorastaan raamatullisin termein. Ennakointi ja varautuminenkaan ei pystynyt estämään Filippiineillä kymmeniä kuolonuhreja ja Kiinassa on jo evakuoitu kymmeniä miljoonia ihmisiä.
Katkenneet sähkö- ja puhelinyhteydet ja väliaikaismajoitus tulivat tutuksi viime talvena myös suomalaisille ainakin Kainuussa. Ennätyslämmin kesäkään ei ihan heti unohdu. Jos tähän asti olemme voineetkin Euroopassa vain surkutella, kuinka ilmaston ääri-ilmiöt kohdistuvat erityisesti maailman köyhille alueille (sinne kauas), viimeistään nyt tajuamme olevamme itsekin lirissä.
Vai olemmeko?
Yritin kuunnella tarkalla korvalla Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin puhetta viime viikolla. Junckerin puhe Euroopan unionin tilasta oli tämän kauden viimeinen, ja sen olisi odottanut olevan kauas katsova eurooppalaisen johtajan visio aikamme suurista kysymyksistä.
Asiaa oli paljon, ilmastonmuutoksesta kaksi lyhyttä kappaletta. Sen sijaan että Juncker olisi linjannut jotain ilmastonmuutokseen sopeutumisesta ja riskien hallinnasta, hän tyytyi laimeasti puolustamaan Pariisin ilmastosopimusta. Kesän kuivuus mainittiin, mitään konkreettisia toimenpiteitä ei.
Talous- ja puolustuspolitiikka hallitsevat eurooppalaista agendaa edelleen. Komission varapuheenjohtaja Jyrki Katainen on kesän aikana puhunut siitä, kuinka komission tärkein tehtävä on Euroopan turvallisuuden lisääminen. Katainen uskoo seuraavassa komissiossa istuvan myös puolustuskomissaarin.
Rahaa laitetaan puolustustutkimukseen ja materiaalihankintoihin, lisätään ulkorajavalvontaa, perustetaan EU:n puolustusrahasto yhteisiä puolustushankintoja varten. Euroopan Investointipankin tonttia on myös haluttu laajentaa sotilaallisiin hankkeisiin. Eikä siitä niin kovin kauan ole, kun valtiovarainministeri Petteri Orpo harmitteli, että Euroopan investointipankki (EIP) ei aio rahoittaa Suomen hävittäjähanketta. Onko tämä todella se painopiste, mitä Euroopalta toivomme vuonna 2018 tai 2019? Lisäävätkö nämä linjaukset todella ihmisten turvallisuutta?
Sillä aikaa kun EU panostaa puolustukseen ja muuttoliikkeen hallintaan, tutkijat varoittavat kaikkien maailman suurekosysteemien perinpohjaisesta mullistuksesta ilmaston lämmetessä. Ekosysteemien mullistumiselle on lähes 50 prosentin mahdollisuus siinäkin tapauksessa, että Pariisin ilmastotavoitteisiin päästäisiin (eli Junckerin ei kannata vielä huokaista helpotuksesta). Myös YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO tiedotti hiljattain, että nälkäisten ihmisten määrä on kasvanut maailmassa jo kolmen vuoden ajan.
Kun mullistukset uhkaavat maailman ruoantuotantoa, vesivarantoja ja ihmisten terveyttä, on muutokseen on varauduttava useilla toimialoilla kuten maataloudessa, rakentamisessa ja terveydenhoidossa. Tarvitaan aktiivista sopeutumispolitiikkaa riskien pienentämiseksi. Komission puheenjohtajan puheissa tai EU:n rahoituskehysneuvottelujen yhteydessä en tällaista sopeutumispolitiikkaa ole havainnut.
Turvallisuuspolitiikka tarkoittaa EU:ssa edelleen perinteistä puolustuspolitiikkaa, eli lisää rahaa aseisiin, joukkoihin ja varustautumiseen. Ja mihin näitä joukkoja sitten käytetään?
Katsotaanpa vaikkapa EU:n nopean toiminnan joukkoja. Jäsenmaat ylläpitävät nopeaa toimintaa vaativiin sotilaallisiin kriisinhallintatehtäviin niin sanottuja taisteluosastoja, jotka voivat toimia lyhytkestoisissa mutta vaativissa kriisinhallintaoperaatioissa.
Monikansalliset, noin 1500 sotilaan vahvuiset taisteluosastot ovat olleet täydessä toimintavalmiudessa vuodesta 2007 alkaen, kaksi taisteluosastoa samanaikaisesti puoli vuotta kerrallaan. Kertaakaan niitä ei ole käytetty. On toki hyväkin, että kynnys joukkojen käyttämiseen on korkea, onhan joukkojen luonteesta, tarkoituksesta ja rahoituksesta ollut erimielisyyttä.
Voi kysyä, valmistautuvatko taistelujoukot oikeisiin kriiseihin. Onko tarve todella taisteluosastolle (battle groups) vai sotilaallista yksikköä monitaitoisemmalle kriisinhallinta- ja avustusjoukolle? Naton nopean toiminnan joukotkaan – joiden kanssa EU:n taisteluosastot pyritään muodostamaan toisiaan tukeviksi ja täydentäviksi – eivät tulvien, metsäpalojen tai maanjäristysten jälkiseurauksissa ole avuksi.
Kriisitilanteessa punnitaan yhteiskunnan toimintakyky ja myös arvot. Hurrikaanituhojen kaltaiset tapahtumat yleistyvät. Olemmeko me varautuneet riittävästi? Kun vesi nousee tai maa kuivuu, ihmisten on kyettävä huolehtimaan itsestään ja yhteiskunnan heistä. Silloin on myöhäistä miettiä, menikö raha vuosituhannen ensimmäisinä vuosikymmeninä oikeaan kohteeseen.
Merja Kyllönen on europarlamentaarikko (vas.) Suomussalmelta.