Kuva: Pekka Peura
Iijoen Raasakan patoaltaalla ratkotaan lauantaina kesäonginnan Suomen mestaruus. Paikalle odotetaan yli 600 osallistujaa eri puolilta Suomea.
Kisakeskus ja kilpailukanslia sijaitsevat patoaltaan etelärannalla, mutta kisa-alueena on sekä pohjois- että etelärannat. Kauimmille paikoille kisaajat kuljetetaan linja-autoilla.
Kilpailujohtaja Lauri Honkanen kertoo, että kilpailualueelle on istutettu noin viikko sitten onkikokoista kirjolohta. Kilpailussa hyväksytään kaikki vesistössä elävät kalalajit.
SM-kisoissa mitellään sekä joukkue- että yksilökisassa. Kilpailumenestys määräytyy kokonaissaaliin painon perusteella.
Kilpailuaika on kello 10-14 ja alle 12-vuotiaille 10-13.