Suomen kulttuurirahaston Olavi Veistäjä -palkinto myönnettiin tänä vuonna Teatteri 2.0:lle ja Seinäjoen kaupunginteatterin johtaja Vesa Tapio Valolle. Molempien palkintojen arvo on 9 000 euroa. Palkinnot luovutettiin Tampereen Teatterikesän avajaisissa.
Palkintolautakunnan mukaan ohjaaja Saana Lavasteen ja tuottaja Saara Rautavuoman vuonna 2010 perustama Teatteri 2.0 on osoittanut, että teatteri voi olla organisaatioltaan kevyt taiteellisesta tasosta tinkimättä. Teatteri on hyödyntänyt työskentelyssään yhteisöteatterin tekniikoita.
Seinäjoen kaupunginteatterin johtajana työskentelevä Vesa Tapio Valo on palkintolautakunnan mukaan harjoittanut älykästä ohjelmistopolitiikkaa ja lähestynyt ennakkoluulottomasti ja kunnianhimoisesti eri musiikkiteatterin lajeja.