Ydinvoiman vastustajat kokoontuvat kansanväliselle leirille Pyhäjoelle huhti-toukokuun vaihteessa. Aktivistien tavoitteena on pysäyttää Fennovoiman ydinvoimalan rakennustyöt Pyhäjoen Hanhikivenniemellä.
Viikon mittaisen leirin aikana pidetään työpajoja, kuullaan ydinvoimaa käsitteleviä luentoja sekä toteutetaan väkivallatonta suoraa toimintaa. Suuri joukkotoimintapäivä on Tshernobylin onnettomuuden muistopäivänä 26. huhtikuuta.
Toimintaviikon järjestää viime vuoden huhtikuusta asti Pyhäjoella toiminut protestileiri, jossa on mukana esimerkiksi ympäristöväkeä ja rauhanaktivisteja. Järjestäjien mukaan Fennovoiman ydinvoimahanke on osoittanut, että päättäjiin vetoaminen ja lakiteitse vaikuttaminen ovat rajallisia keinoja.
Leirin järjestämiseen osallistuvat tai sitä tukevat Maan Ystävien ydinvoimatoimintaryhmä, Naiset Rauhan Puolesta, Naiset Atomivoimaa Vastaan, ekotavaratalo Ruohonjuuri, Lassilan tila, Maailmanpyörä Koroinen sekä QfemZine -julkaisu.