Ur­pi­lai­nen: Auki olevia asioita on yhä

Hallituspuolueet ovat kokoontuneet Säätytaloon päättämään kaksipäiväisen budjettiriihensä.

Hallituspuolueet ovat kokoontuneet Säätytaloon päättämään kaksipäiväisen budjettiriihensä.

- Mielestäni olemme päässeet eteenpäin, mutta auki olevia asioita on edelleen, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) sanoi ennen neuvotteluiden alkua.

Urpilainen uskoo, että sopua isoista rakenteellisissa uudistuksista joudutaan puimaan tänäänkin pitkään. Ensi vuoden budjetin ja lisäbudjetin osalta asiat ovat hänen mukaansa valmiita.

Hallituspuolueiden johtajat neuvottelivat eilen uudistuksista pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa aamuyöhön asti.

Keskuskauppakamari vaatii hallitusta ottamaan vastuuta yritysten toimintaedellytyksistä. Toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilän mukaan hallituksen on pidettävä kiinni lupauksestaan vähentää yritysten hallinnollista taakkaa.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan hallitus suunnittelee kotihoidon tuen jakamista molempien vanhempien kesken. Lehden mukaan hallitus olisi lisäksi päässyt sopuun siitä, että työttömällä olisi oikeus ansaita 400 euroa kuussa ilman työttömyysturvan menetystä.

Ilmoita asiavirheestä