Oulu osal­lis­tu­mi­nen Earth Hour -kam­pan­jaan ontui

Oulun kaupungin osallistuminen kansainväliseen Earth Hour -kampanjaan lauantai-iltana ontui.

Earth hour pimensi kirjaston.
Earth hour pimensi kirjaston.
Earth hour pimensi kirjaston.
Kuva: Jarmo Kontiainen

Oulun kaupungin osallistuminen kansainväliseen Earth Hour -kampanjaan lauantai-iltana ontui.

Kaupunki tiedotti aikaisemmin osallistuvansa kampanjaan sammuttamalla valot tunniksi Oulu10:ssä, pääkirjastossa, kaupungintalossa sekä Raatin kaaressa.

Earth Hourin kampanja-aika oli 20.30-21.30. Kaupungintalo loisti Earth Hourin aikana kuitenkin juhlavalaistuksessa, ja Raatin kaaren valot sammuivat varttitunnin viiveellä.

Kirjasto sen sijaan pimeni asianmukaisesti.

Oulun kaupunki haastoi myös asukkaansa osallistumaan kampanjaan.

WWF:n järjestämään kampanjaan osallistui tänä vuonna kaksi miljardia ihmistä. Kampanjan tarkoitus on innostaa ihmisiä ilmastoystävälliseen elämään sekä viestiä päättäjille, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi tarvitaan poliittisia päätöksiä.

Ilmoita asiavirheestä