– Vaatiihan tämä kovasti ponnisteluja, ja työtunteja tulee valtavasti normaalin työpäivän lisäksi. Koska tämä on hyvän mielen projekti, iso työmäärä ei haittaa yhtään. Tämä on todella mielekästä tekemistä, sanoo Oulun Joulupuu-keräyksen projektipäällikkö Sari Kokko, 29.
Joulupuu on Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamarin jo kolmenatoista vuonna toteuttama keräys, jossa autetaan vähäosaisia lapsia keräämällä heille joululahjoja. Joillekin keräyksestä saatu lahja voi olla ainoa joululahja.
– Jos jostakin voi saada itselleen joulumielen, niin tästä. Itse tein omat lapseni nuorena ja tiedän, että rahaa ei ole ylen määrin elämisen jälkeen, ja joulu tuo kovat paineet. Nyt kun itselläni on hyvin, autan mielelläni muita ja laitan hyvää kiertämään, hän pohtii.
Joulupuu-keräykseen otetaan vastaan kaikenlaisia lahjoja kaikenikäisille lapsille. Lahjojen täytyy olla uusia, ja itse tehdytkin käyvät.
– Meitä voi seurata Facebookissa sivulla Joulupuu Oulu, josta löytyy lahjavinkkilista. Lahjoittajalla on vapaus tietysti valita, mitä haluaa antaa. Leikki-ikäisille kannattaa antaa leluja ja teini-ikäisille vaatetta, lahjakortteja tai sen tyyppistä.
Rahaakin saa lahjoittaa, ja tilinumero löytyy Oulun Nuorkauppakamarin verkkosivuilta. Kokko ja Joulupuu-ryhmä ostavat lahjotetuilla rahoilla sopivia lahjoja.
– Viime vuosi oli tosi jymymenestys. Lahjoja tuli yli 4 000 ja rahaa useita tuhansia euroja. Nytkin yhteistyökumppanien saanti on todella hyvässä vauhdissa. Työyhteisöissä on huomattu, että henkilökunta voi yhdessä kerätä lahjoja, mikä on ihana idea tehdä konkreettisesti hyvää.
Kokko mainitsee Joulupuun parhaiksi puoliksi sen, että apu menee oman alueen lapsille.
– Se on koskettavaa. Muistan omasta lapsuudestani, että kyllä se lahja oli kaikkein tärkein osa joulua. Nyt voin mahdollistaa, että monelle tulisi lahjoista hyvä mieli.
Lapset pääsevät keräyksen piiriin kaupungin hyvinvointipalvelujen, kuten sosiaalitoimen ja lastensuojelun kautta. Kaikkiaan heitä on tällä hetkellä 2 926. Kaupunki toimittaa myös kerätyt lahjat oikeisiin osoitteisiinsa.
– Viime vuonna heitä oli 2 300, eli määrä on kasvanut useilla sadoilla, huolestuttavaa kyllä.
Kokko on toiminut Joulupuu-keräyksessä kymmenen vuotta, ensin Kuusamossa ja nyt kolme vuotta Oulussa.
– Ajattelin, että nyt on minun vuoteni lähteä vetämään tätä, koska tämä on hieno projekti ja kokemustakin on, hän perustelee tehtävään ryhtymistä.
Nuorkauppakamarin sääntöjen mukaan tehtävässä saa olla vain kerran.
Aikanaan 18-vuotiaan Kokon innosti nuorkauppakamaritoimintaan silloinen työnantaja urheiluliikkeessä Kuusamossa.
– Ihmiset ja verkostot ovat pitäneet mukana tähän saakka. Me olemme samanhenkistä tekevää sakkia. Teemme niin paljon kaikkea yhdessä, muun muassa koulutuksia, tapahtumia ja kokouksia. Yhdessä tekeminen on se juttu. Sellaisessa porukassa on mukava touhuta, Kokko luonnehtii.
Joulupuu-keräyksen yksi keräyspiste on Kokon oma työpaikka K-Supermarket Joutsensilta. Muita paikkoja, joihin lahjan voi tuoda, ovat Lähitapiolan konttori keskustassa, Alko Pekuri, Wetteri, Mick’s Valkeassa, Zizzi Ideaparkissa, Tuiran Fysio, ravintola Health to Organic Kaleva ja ravintola Exotic Fusion Kaijonharjussa.
Kampanjan virallinen suojelija on Oulun Kärppien naisten jääkiekkojoukkue. Joulupuu-keräys jatkuu 11. joulukuuta saakka.
Sari Kokko
Ikä 29 vuotta.
Asuu Kempeleessä 5- ja 8-vuotiaiden lastensa sekä aviomiehensä kanssa.
Kotoisin Kuusamosta.
Muutti Oulun seudulle kolme vuotta sitten.
Työskentelee myymäläpäällikkönä K-Supermarket Joutsensillassa.
Ollut mukana nuorkauppakamaritoiminnassa kymmenen vuotta 18-vuotiaasta saakka.
Koulutus: K-ryhmän kauppiasvalmennus, yritysjohtamisen erikoisammattitutkinto, media-assistentti, merkonomi.
Suunnittelee kauppiaan uraa ja tradenomin opintoja.
Nuorkauppakamarissa toimimisen lisäksi harrastaa liikuntaa, kuten tanssia ja ryhmäliikuntatunneilla käyntiä.