Visalan sairaalassa Ylivieskassa syttyi tulipalo myöhään tiistaina. Tulipalo syttyi kylpy- ja wc-tiloissa osastolla kolme, jonka 18 potilasta jouduttiin evakuoimaan. Palo ei levinnyt muille osastoille.
Palon syttymissyytä ei vielä keskiviikkoaamuna tiedetty. Syttymissyytä tutkii poliisi.
Palo sai alkunsa kylpy- ja wc-tiloista, joihin tuli pahat palovahingot. Muut saman osaston tilat kärsivät savuvahinkoja. Esimerkiksi käytävät ovat nokeentuneet. Pelastuslaitokselta kerrotaan, että koko osasto vaatii perusteellisen pesun ja tarkistuksen ennen kuin potilaat voivat palata sinne.
Potilaat siirrettiin tiisai-iltana toiselle osastolle, eivätkä he pääse palaamaan omalle ennen kuin savuvahingot on siivottu.
Yksi pelastustoimintaan osallistunut sairaalan työntekijä hengitti palokaasuja ja hänet vietiin tarkistettavaksi. Muita henkilövahinkoja ei sattunut.
Visalan sairaala on erikoistunut aikuispsykiatrisen erikoissairaanhoidon sairaalahoitoon ja avohoitopalveluihin.