Kuivaniemellä sijaitsevalla Nesteen Nelosparkki-huoltoasemalla syttyi suuri tulipalo keskiviikkoaamuna. Palo roihusi asemarakennuksessa, joka tuhoutui tulipalossa täysin.
Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen mukaan palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja. Polttoainemittarikenttä saatiin suojattua palolta.
Yrittäjä Veikko Södön mukaan tulipalosta aiheutui noin 2,5 miljoonan euron vahingot.
Palopaikan ohi ajanut Jonna Jakkila kertoo, että palopaikalta noussut savu näkyi jo kauas.
– Savupatsas näkyi puiden latvojen yli. Arvelimme, että jotain siellä palaa. Ei tehtaista tulee tuollaista savua.
Jakkila ajoi palopaikan ohi samaan aikaan, kun ensimmäinen pelastuslaitoksen yksikkö saapui paikalle. Silloin katon läpi löi noin puolitoista metriä korkeat liekit.
Savu haittasi liikennettä
Pelastuslaitoksen mukaan rakennuksen jälkiraivaustyöt ovat käynnissä. Niiden arvioidaan jatkuvan keskiviikkoiltaan saakka.
Palanut rakennus sijaitsee aivan nelostien vieressä, noin 70 kilometriä Oulusta pohjoiseen.
Pelastuslaitos sai hälytyksen palosta noin kello 7.35. Paikalle hälytettiin useita pelastuslaitoksen yksiköitä sekä Lapin että Oulu–Koillismaan pelastuslaitokselta.
Tulipalon syttymissyytä tutkitaan.