Oulun kapakoista ja baareista on tuhansia tarinoita. Eri vuosikymmenten yöelämässä kulkijoilla on ollut omat menomestansa.
Osa paikoista on jo historiaa, osa porskuttaa vuodesta toiseen ja houkuttelee yhä uusia sukupolvia. Tällaisia magneetteja ovat Jumpru ja 45 Special.
1970-luvulla oululaisnuoriso diskoili Seurahuoneella, jossa järjestettiin diskotanssikisoja, ja tiskijukat panivat parastaan.
1980-luvulla pukeuduttiin viimeisen päälle Pomfelikseen ja valuttiin nousukauden topatuin olkapäin Vaakunan yökerhoon jatkoille. Rock-väki viihtyi Rattori-lupilla, kuten aiemmallakin vuosikymmenellä.
1990-luvulla kuunneltiin grungea Wingerissä ja ihmeteltiin lamakauden tuomia striptease-paikkoja. Myös yökerhojen vaahtobileet olivat uusi juttu. Baari-illan aikana saatettiin myös pistäytyä uusissa karaokepaikoissa.
2000-luvulla tanssittiin pöydillä Giggling Marlinissa ja jonotettiin Hotin euron iltoihin. Sedu Koskinen avasi Onnelan vuosikymmenen puolivälissä ja avajaiset olivat suurtapahtuma. Puoli kaupunkia sai kutsun avajaisiin, ja kaikki tunsivat itsensä tärkeiksi.
Kaleva listasi eri vuosikymmenten menopaikkoja ja baareja Oulusta. Katso, löytyykö lempipaikkasi listauksesta ja kerro tarinasi oululaisesta yöelämästä. Kirjoita kertomuksesi lomakkeelle oman vuosikymmenen kohdalle. Koostamme muistoista jutun.