Filosofi Pekka Himasen ryhmän tutkimusraportti sai perussuomalaisten puheenjohtajan Timo Soinin kiihtymään eduskunnan kyselytunnilla.
Soini oli iskenyt silmänsä siihen, mitä raportissa sanotaan perussuomalaisista, kun muita puolueita ei ollut arvioitu lainkaan.
– Kuinka järkevää, oikeudenmukaista ja puolueetonta on se, että hallituksen maksamalla tutkimuksella kritisoidaan opposition edustamaa poliittista linjaa, Soini tivasi pääministeri Jyrki Kataiselta (kok.).
Raportissa arvioidaan muun muassa, että perussuomalaiset on vaikuttanut muiden puolueiden rohkeuteen asettua avoimuuden kannalle. Lisäksi puolueen syyksi pistetään, että Euroopan maiden välinen solidaarisuus on jatkuvasti heikentynyt.
Pääministeri Jyrki Katainen kuittasi kysymyksen vastaamalla, ettei hallitus vastaa tutkijoiden mielipiteistä.
– Te voitte käydä tätä keskustelua, joka voi olla hyvinkin aiheellinen keskustelu, esimerkiksi näiden tutkijoiden kanssa, Katainen sanoi.