Suomi tais­te­li voiton Ve­nä­jäs­tä maa­li­kar­ke­lois­sa

Suomi ja Venäjä ottavat yhteen Helsingissä jääkiekon Euro Hockey Tourilla.

Suomi ja Venäjä ottivat yhteen Helsingissä jääkiekon Euro Hockey Tourilla. Suomi voitti ottelun 4-3.

Suomi iski heti avauserän alussa 1-0-johtoon, kun ylivoimalla Juuso Hietanen rankaisi Venäjää.

Kovin kauan Suomen johto ei kestänyt, kun Venäjä tasoitti avauserän puolivälin tietämissä. Maalin teki Juri Aleksandrov.

1-1-lukemista mentiin ensimmäiselle erätauolle.

Puolustaja Ossi Väänäsen mukaan tasoitusmaali ei vaikuttanut Leijonien peliin.

"Ei mitenkään, tämä on meidän peli."

Suomi kaasutti ohi

Toisen erän ensimmäisellä minuutilla Venäjä osui toisen kerran ja siirtyi 1-2-johtoon.

Venäjänkään johto ei kauan vanhentunut, kun Oskar Osala tasoitti pelin.

Suomen kapteeni Leo Komarov puolestaan vei toisessa erässä Leijonat 3-2-johtoon.

"Eka erä oli vaisu, mutta toisessa erässä parannettiin. Ei silti parasta peliä vielä", Komarov sanoi Ylen haastattelussa.

Kolmannessa erässä Venäjä tuli jälleen tasoihin, mutta Suomi kuittasi 4-3-johtoon Sakari Salmisen maalilla.

Venäjä pyöritti vielä lopussa kuudella neljää vastaan, kun Suomi sai jäähyn, mutta Leijonien avainpelaajat Ossi Väänäsen ja Jarkko Immosen sekä maalivahti Jussi Rynnäksen johdolla pitivät Suomen johdon loppuun asti.

Leijonien parhaana pelaajana palkittiin voittomaalin tehnyt Sakari Salminen.

Suomen puolustaja Teemu Laakso loukkasi itseään toisessa erässä.

Ilmoita asiavirheestä