Yli­opis­ton lu­ku­jär­jes­tyk­set laa­di­taan uudella tavalla

Oulun yliopiston lukujärjestyksien laatimisen helpottamiseksi kehitettyä Unitime-järjestelmää ollaan päivittämässä uuteen versioon.

-
Kuva: Tapio Maikkola

Oulun yliopiston lukujärjestyksien laatimisen helpottamiseksi kehitettyä Unitime-järjestelmää ollaan päivittämässä uuteen versioon.

Asia tuli ilmi tiistaisessa työsuojelutoimikunnan kokouksessa, jossa koulutuspalveluiden johtaja Eva Raudasoja esitteli uuden ohjelman toimintaa.

Raudasoja kertoo sähköpostitse, että uutta järjestelmää testataan opintojaksotiedoilla.

Uuden järjestelmän käyttöönotosta päättää koulutusneuvosto, joka kokoontuu ensi viikolla.

Henkilöstöjohtaja Liisa Rossi kertoo, että kyseessä ei ole vain ohjelman päivitys vaan kokonaan uusi tapa toimia. Hän lisää, että työsuojelutoimikunta piti parannuksia hyvinä, eikä sillä ollut huomauttamista kehittämisehdotuksiin.

Työsuojelutoimikunnan kokouksessa käsiteltiin Oulun Yliopiston Akateemiset ry:n (OYA) työsuojeluilmoitusta, jonka mukaan Unitime on kuormittavuutensa takia muodostunut työyhteisöongelmaksi. Yhdistys esitti kokouksessa Unitimesta luopumista.

OYA:n jäsen ja pääluottamusmies Asko Pekkarinen kertoo, että työsuojeluilmoitus päätettiin tehdä, koska Unitime aiheuttaa niin paljon lisätöitä.

Unitimen avulla haluttiin parantaa tilojen käyttöastetta. Siinä järjestelmä on toiminut.

Ilmoita asiavirheestä