Oulun kaupunginvaltuustolle järjestetään toukokuussa vanhustenhoidosta seminaari arvokeskusteluineen.
Vihreiden valtuustoryhmä teki viime syyskuussa asiasta aloitteen, johon hyvinvointilautakunta antoi vastauksen torstaina.
Seminaarissa pohditaan muun muassa Oulun varautumista ikärakenteen muutokseen.
Kaupungin ikääntymispoliittisia linjauksia ollaan myös päivittämässä. Kaupunginjohtaja Päivi Laajala on asettamassa työryhmän tarkoitusta varten.
Edellinen vanhustenhoidon suunnitelma on vuodelta 2016. Se on laadittu ennen asiaa koskevien lakien hyväksymistä.
Vanhuspalvelulaki velvoittaa kunnat tekemään suunnitelman ikääntyneiden tukemisesta valtuustokausittain.
Oulun ikääntymispoliittisia linjauksia tarkistetaan vastaamaan uutta lakia. Työryhmän toimikausi on kuluva vuosi.
Vihreät muistutti valtuustoaloitteessaan, että 75-vuotiaiden määrä Oulussa kasvaa seuraavan kymmenen vuoden aikana noin 60 prosentilla.
Kaupungin palvelumallin mukaan tavoitteena on hoitaa 92 prosenttia ikääntyvistä kotonaan ja enintään kolme prosenttia pitkäaikaisessa laitoshoidossa. Valtuustoaloitteessa todetaan myös, että ikäihmisten palveluihin kohdistuu Oulussakin säästötarpeita.