Töitä kah­dek­si vuo­dek­si – Rauman te­la­kal­le laut­ta­ti­laus

Raumalainen laivanrakennusyhtiö, Rauma Marine Constructions, RMC on saanut ensimmäisen matkustaja-autolautan tilauksensa.

RMC:n toimitusjohtajan Heikki Pöntysen mukaan lauttamarkkinat ovat viime aikoina vilkastuneet.
RMC:n toimitusjohtajan Heikki Pöntysen mukaan lauttamarkkinat ovat viime aikoina vilkastuneet.
Kuva: Heikki Westergård

Raumalainen laivanrakennusyhtiö, Rauma Marine Constructions, RMC on saanut ensimmäisen matkustaja-autolautan tilauksensa. RMC rakentaa matkustaja-autolautan tanskalaiselle Mols-Linien-varustamolle.

Kauppa on erittäin merkittävä vuonna 2014 perustetulle RMC:lle. Tilaus osoittaa, että kansainväliset yhtiöt luottavat Raumalla uudelleen virinneeseen laivanrakennukseen. Telakka ehdittiin korealaisen STX:n omistuksessa jo kerran sulkea.

Kaupan arvo on 68 miljoonaa euroa ja tilaus tuo töitä RMC:lle ja sen alihankkijoille noin kahdeksi vuodeksi.

Tanskalaiselle pörssiyhtiölle Mols-Linienille rakennettava alus liikennöi Tanskan Bornholmin saaren liikenteessä. Päiväkäyttöön tulevan laivan suunnittelu on jo käynnissä Raumalla. Laivan rakentaminen alkaa keväällä 2017.

Raumalla on aiemmin rakennettu yli 40 matkustajalauttaa eri varustamoille.

– RMC jatkaa yhdessä verkoston kanssa vuosikymmenten perinnettä Raumalla. Osaaminen ei ole kadonnut mihinkään, vaikka telakkaliiketoiminta on ollut myllerryksessä, RMC:n toimitusjohtaja Heikki Pöntynen sanoo.

Pöntysen mukaan lauttamarkkinat ovat viime aikoina vilkastuneet ja yhtiö on saanut varustamoilta muitakin kyselyjä uusien lauttojen rakentamisesta.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä