Fi­lip­pii­neil­lä aloi­tet­tiin myrs­ky­uh­rien hau­taa­mi­nen

Filippiineillä on aloitettu hirmumyrskyn uhrien hautaaminen.

Supertaifuuni sai järkyttävää tuhoa aikaan Filippiinien keskiosassa viime perjantaina.
Supertaifuuni sai järkyttävää tuhoa aikaan Filippiinien keskiosassa viime perjantaina.
Kuva: MAST IRHAM

Filippiineillä on aloitettu hirmumyrskyn uhrien hautaaminen. Myrskyn pahiten runtelemalla Taclobanilla ruumiita ei kuitenkaan saatu haudattua, koska uhreja joukkohautaan kuljettanut saattue joutui keskeyttämään matkansa ampumisen vuoksi.

Paikallisviranomaisten mukaan myös ruumiiden kerääminen on keskeytetty, koska ruumissäkit ovat loppuneet.

Filippiinien presidentti Benigno Aquino pitää arvioita uhrimääristä liian korkeina. Hänen mukaansa uhreja on noin 2 500. Aiemmin puhuttiin noin 10 000 kuolleesta yksin Taclobanilla.

– Presidentin arvio tuntuu aika pieneltä, mutta en lähde siihen ottamaan sen paremmin kantaa. Viralliset luvut laahaavat aika usein jäljessä, ja uhriluku näyttää kyllä täällä nousevan aika korkeaksi, kommentoi Filippiineillä oleva Suomen Punaisen Ristin avustustyöntekijä Johanna Klinge.

Klingen mukaan kaikki esimerkiksi Taclobanilta Manilaan tulleet myrskypakolaiset ovat majoittuneet sukulaisten ja ystävien luokse.

– Olen kuullut monista tapauksista, joissa sukulaiset ovat käyneet hakemassa läheisensä pois, tai maksaneet näiden matkat, jos kyseessä ei ole ollut ilmainen avustuslento.

Ilmoita asiavirheestä