Sveitsiläisessä Cervelo-Bigla Pro Cycling -tallissa ammattilaisena pyöräilevä Lotta Lepistö valmistautuu huolella uransa ensimmäisiin olympialaisiin. Lepistö onnistui keräämään kuluneen vuoden aikana tarvittavat rankingpisteet ja varmisti näin Suomelle olympiapaikan.
– Olympiapaikka tuntuu todelliselta työvoitolta, sillä olen itse kilpailemalla hankkinut maapaikan. Pikkutytöstä asti suuri unelmani on ollut olympialaisiin pääseminen, Lepistö kertoi.
Lepistöllä on paikka olympialaisten maantieajoon, mutta 27-vuotias ajaja haluaisi osallistua kisoissa myös tempoajoon, jonka hän kokee tällä hetkellä ykköslajikseen. Tempoajon osallistumisoikeuden villiä korttia Lepistö saa jännittää heinäkuun 3. päivään asti, jolloin lopulliset rankingsijoitukset ratkeavat.
– Maantiekisan reitti Riossa suosii mäkispesialisteja. Minä taas olen selvä sprintterityyppi, jolle tasainen reitti sopii paremmin, Lepistö selvitti.
Pyöräily on kuitenkin niin taktinen laji, että lopputuloksia ei kannata etukäteen miettiä eikä luovuttajana lähteä matkaan.
– Lotalla on onnistuessaan mahdollisuudet sijoittua kympin sakkiin olympialaisissa, vakuuttaa Lepistön valmentaja Tommi Martikainen.
Ura vahvassa nosteessa
Lepistö on hallinnut naisten maantiepyöräilyä Suomessa viime vuosina. Hän voitti juhannusviikolla Turussa kolmannen peräkkäisen tempoajon Suomen mestaruuden, ja heinäkuun alussa on tähtäimessä viides peräkkäinen maantieajon mestaruus. Kansainvälistä menestystä Lepistölle tuli viimeksi kesäkuun puolivälissä, kun hän voitti Englannissa viisipäiväisen Womens World Tourin päätösetapin.
Lepistön kansainvälinen ura on vahvassa nosteessa, ja naisen usko menestymiseen on horjumaton. Olympialaisten jälkeen tähtäimessä on maantieajon MM-kisat lokakuussa Qatarissa.
– Olen noussut kansainväliselle tasolle, vaikka moni pyöräilypiireissäkin on epäillyt suomalaisen naisajajan menestysmahdollisuuksia. En tekisi tätä työtä, ellen vakaasti uskoisi mahdollisuuksiini nousta maailman eliittiajajien joukkoon.