Poliisin pysäytystä vältellyt nainen aiheutti vaaratilanteita Kajaanissa lauantaina puolenpäivän aikaan.
Tapahtumat saivat alkunsa, kun poliisipartio kääntyi Viitostiellä Petäisenniskan tuntumassa vastaan tulleen auton perään kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Kun poliisi kytki auton hälytyslaitteet ja pysäytysvalon päälle, auto lähti ajamaan kovaa vauhtia Viitostielä pitkin kohti etelää.
Autoa kuljettanut nainen teki matkalla lukuisia ohituksia, jolloin vastaantulijat joutuivat väistämään autoa. Henkilöauton nopeus oli poliisin mukaan takaa-ajon aikana enimmillään yli 130 kilometriä tunnissa. Nopeus mitattiin alueella, jossa nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa.
Lopulta auto ajoi Ohitustien rampista Mainuantielle, mistä ajo päättyi huoltoaseman pihaan. Yksin autossa ollut kuljettaja yritti vielä paeta jalan paikalta, mutta poliisi sai hänet nopeasti kiinni.
Kajaanilaista naista epäillään tapahtumien johdosta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.