Tal­vi­vaa­ran työn­te­ki­jät vaa­ti­vat tukea val­tiol­ta

Talvivaaran työntekijät: Työpaikat turvattava vaikeista ajoista huolimatta

Talvivaaran työpaikat täytyy turvata jatkossakin vaikeista ajoista huolimatta, vaativat Talvivaaran henkilöstöryhmät kannanotossaan.

Työntekijöiden mukaan valtion on nyt kaikin mahdollisin keinoin tuettava Talvivaaran pääsyä yrityssaneeraukseen. Kaivoksen tuotantoprosessi on työntekijöiden mukaan saatu juuri kuntoon kovalla työllä, eivätkä väliaikaiset rahoitusongelmat saa nyt mitätöidä tehtyä työtä.

"Tähän tarvitaan resursseja sekä aikaa ja ymmärrystä. Julkisuudessa esitetyt ehdotukset kaivoksen sulkemisesta eivät ole realistisia, eivät työpaikkojen eivätkä ympäristön näkökulmasta. Tällaisten ehdotusten edessä puhutaan paitsi työpaikkojen menetyksestä, myös tähän mennessä tehdyn edistyksellisen työn valumisesta hukkaan."

Työntekijöiden mukaan uhkana on satojen talvivaaralaisten työttömyys ja välillisesti jopa tuhansien työpaikkojen menetys Suomessa.

"Olemme todella huolissamme tämänhetkisestä tilanteesta, Talvivaarassa työskentelee suuri joukko tavallisia perheellisiä ja asuntovelallisia ihmisiä."

Talvivaaralla on nyt 570 omaa työntekijää, minkä lisäksi kaivos on työllistänyt satoja aliurakoitsijoiden työntekijöitä Kainuussa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä