Talousjärjestö OECD on alentanut arviotaan maailmantalouden kasvunäkymistä. OECD ennustaa nyt ensi vuodelle vain 3,6 prosentin kasvua, kun toukokuussa ennuste oli vielä neljä prosenttia.
Näkymiä synkentää järjestön mukaan varsinkin se, että kehittyvien markkinoiden kasvu on hidastunut, eikä kasvun piristyminen teollistuneissa maissa riitä tasapainottamaan sitä.
Euroalue on OECD:n mukaan elpymässä taantumasta, mutta ensi vuoden talouskasvu jää yhteen prosenttiin. Kasvu on lisäksi hyvin epätasaista eri jäsenmaissa.
Euroopan keskuspankin EKP:n tulisi OECD:n mukaan jatkaa nykyistä kevyttä rahapolitiikkaa ainakin vuoden 2015 loppuun, ja mahdollisesti käyttää myös "epätavallisempia" keinoja, jos deflaatio uhkaa.