Sini Sabotagella eli Sini-Maria Makkosella on nyt monta rautaa tulessa. Räppärin debyyttialbumi 22m2 ilmestyy ensi kuun alussa, keikkoja riittää ja lisäksi nainen tuomaroi viikoittain MTV3-kanavan Idols-ohjelman suoria lähetyksiä.
Idols tuli Makkoselle tutuksi jo ohjelman ensimmäisellä tuotantokaudella kymmenen vuotta sitten. Tuolloin hän oli 17-vuotias ja pyrki itsekin kilpailemaan ohjelmaan.
- Se oli sitä aikaa, kun olin todella kova metalli- ja rokkidiggari, mutta olin alkanut kiinnostua myös hiphopista ja mainstream-musiikista. Minulla oli musta piikkitukka ja lauloin tuomaristolle ainakin Tiktakia.
Makkonen pääsi alkukarsinnoista jatkoon mutta karsiutui ennen suoria lähetyksiä.
- Tuomarit näkivät, että minun täytyy mennä kotiin kasvamaan vielä vähäksi aikaa. Olen siitä äärettömän tyytyväinen.
Nyt Makkonen istuu Idols-tuomaristossa Jone Nikulan, Lauri Ylösen sekä Jussi 69:n kanssa ja vaikuttaa nelikon kilteimmältä.
- Haluan olla rehellinen ja sanon kyllä ääneen, jos en jostakin pidä. Mutta jos ihminen pistää kaikkensa likoon edessämme, en koe tylyttämistä oikeaksi ratkaisuksi.