Jor­tik­ka ampuu hu­hui­lut hei­nik­koon

TPS:n kehitysjohtaja Hannu Jortikka posauttaa Veikkaaja-lehden viimeisimmän huhuilun alas kuin sorsan heinikkoon.

TPS:n kehitysjohtaja Hannu Jortikka posauttaa Veikkaaja-lehden viimeisimmän huhuilun alas kuin sorsan heinikkoon. Veikkaajan etusivun "Jortikka vuosiksi Jokereihin" ja sisäsivun "Jortikalle pitkä sopimus Jokereihin" saavat SM-liigahistorian menestyneimmältä valmentajalta kyytiä.

"Lienee ainakin viides kerta, kun Veikkaaja haparoi sitä, mihin oikein olen menossa. Kai se sitten jo sattuu kohdalle, kun toisen mokoman vielä arvailevat", Jortikka puuskahti tiistaina vastailtuaan puhelimeen tämän tästä.

"Kyselijöitä tuntuu riittävän, mutta tietoa on edelleen annettavana yhtä vähän kuin aiemminkin. En ole Jokerien valmentaja enkä minkään muunkaan seuran. Olen toistaiseksi töissä Tepsissä."

"Veikkaajassa oli nyt sillä tavalla erilainen sepustus, että se oli päivätty Tukholmaan. Minä olin viime viikolla Malmössä. Paikallinen media ilmoitti varmana, että valmennan seuraavaksi siellä. Tällaista tämä on, juttuja vailla pohjaa."

"Mihinkään

ei vain mennä"

Jortikalla on luonnollisesti kova kysyntä moneenkin suuntaan, mutta seitsenkertainen SM-liigan kultamitalisti (yksi TPS:n pelaajana vuonna 1976) on saanut huomata myös mitalien kääntöpuolen.

"Viime keväänä meni yksi valmentajapaikka, jonka olisin halunnut, sivu suun. Ei tämä niin helppoa ole, kun parhaita paikkoja kärkkyy ehdokkaita pilvin pimein. Mihinkään ei vain mennä", Jortikka muistuttaa.

Vahvistuvaa asemaa lehtikartalla tavoitteleva Urheilulehti saa myös kyytiä vauhtiin päässeeltä Jortikalta, 46.

"Nyt parjataan Antti Muurista, kun minusta ei saada kaivettua mitään. Aiemmin minua pilkattiin juopoksi, joka munasi mahdollisuutensa maajoukkueeseen Kummolan ryyppykaverina."

"Totuus on sellainen, että ilmoitin jo puolitoista kuukautta ennen Summasen nimeämistä, että maajoukkue ei ole minun suunnitelmissani."

"Median touhut menevät koko ajan pahemmin sivuraiteille. Vaikka väkisin on kaivettava vaikka mitä, jotta saadaan juttuja esiin. Juttuja, joilla ei ole totuuden ja sillä hetkellä olevien tilanteiden kanssa mitään tekemistä", Jortikka jyrisee.

Milloin rupeaa olemaan hetki, jolloin Hannu Jortikan seuraava työpaikka jääkiekkoilun parissa varmistuu?

"Keväämmällä. Ennen MM-kisoja tietysti, koska ei sitä voi niiden yli venyttää."

"Asia ei ole vain sitä, että tehdään sopimus jonnekin ja aletaan valmentaa. Minä haluan sellaisen kokonaisuuden, jossa toimijoiden ajatukset ja tulevaisuuden visiot ovat yhtenevät. Lisäksi haluan osallistua valmentamani joukkueen kokoonpanon rakentamiseen." (UT)

Ilmoita asiavirheestä