Äärijärjestö Isisiä lähellä olevan uutistoimisto Amaqin mukaan Saksan junahyökkääjä oli yksi "Isisin taistelijoista". Aiemmin Saksan viranomaiset ovat kertoneet, että hyökkäyksen motiivi oli todennäköisesti ääri-islamistinen. Tänään junahyökkääjän huoneesta löytyi käsinmaalattu Isisin lippu.
Poliisin tappama hyökkääjä oli 17-vuotias afganistanilaistaustainen mies. Hän hyökkäsi kirveen ja veitsen kanssa ihmisten kimppuun junassa Würzburgin kaupungissa iltayhdeksän jälkeen eilen ja haavoitti useita.
Poliisin mukaan hyökkäyksessä yhteensä viisi ihmistä haavoittui, joista neljä vakavasti. Lisäksi useat ihmiset kärsivät shokista.
Baijerin osavaltion sisäministerin Joachim Herrmannin mukaan poliisin erikoisyksikkö sattui olemaan lähialueella ja pystyi puuttumaan tilanteeseen nopeasti. Poliisit ampuivat miehen, kun tämä yritti paetessaan hyökätä heitä vastaan.
Motiivia ei ole vahvistettu
Viranomaisten mukaan mies vaikuttaa toimineen yksin ja hyökkäyksen motiivi oli todennäköisesti ääri-islamistinen. Silminnäkijät ovat kertoneet, että hyökkääjä huusi Allahu akbar, eli Allah (jumala) on suurin.
Poliisin mukaan motiivia pitää kuitenkin vielä varmistella. Toukokuussa Baijerissa oli samankaltainen tapaus, jossa 27-vuotias mies puukotti kuoliaaksi yhden ihmisen ja haavoitti kolmea junassa.
Hänenkin kerrottiin huutaneen Allahu akbar, mutta tarkemmissa selvityksissä hänen taustastaan ei löytynyt mitään ääri-islamistia viitteitä. Sen sijaan miehellä oli ollut psyykkisiä ja huumeongelmia.
Asui sijoitusperheessä
Viranomaiset kertoivat myös, että eilisen hyökkäyksen tehnyt 17-vuotias oli tullut Saksaan turvapaikanhakijana Afganistanista ilman perhettään. Hän asui sijoitusperheessä läheisessä Ochsenfurtin kaupungissa.
Hyökkäys saattaa johtaa poliittisten jännitteiden kiristymiseen Saksassa, joka otti viime vuonna vastaan liki 1,1 miljoonaa turvapaikanhakijaa.
Baijerin suurin puolue on CSU, joka on arvostellut ankarasti hallitusliittolaisensa liittokansleri Angela Merkelin avointa pakolaispolitiikkaa. Riitaisan hallituskoalition suosio on ollut laskussa, kun taas oikeistopopulistisen AfD-puolueen kannatus on noussut.
Lisäksi naapurimaa Ranskan terrori-iskut ovat lisänneet huolta vastaavan tapahtumisesta myös Saksassa.