TPS taas paa­lu­pai­kal­le

Jääkiekon SM-liigassa nähtiin Turussa todellinen kärkikamppailu.

Turku Jääkiekon SM-liigassa nähtiin Turussa todellinen kärkikamppailu. Edellisellä kierroksella TPS:ltä kärkipaikan vallannut Kärpät joutui vahvasti latautuneen turkulaisjoukkueen hampaisiin. TPS:n 3-1 voitto vei joukkueen taas kärkipaikalle pisteen erolla.

Ottelu vastasi tällä kertaa tasoltaankin kärkikamppailua. Vaikka TPS hallitsi selvästi ensimmäistä erää, Kärpät oli koko ajan vaarallinen vastaiskuillaan.

Mika Alatalo vei alivoimamaalillaan TPS:n 1-0 johtoon. Toisessa erässä TPS:n maalisepoiksi nousivat puolustajat David Schneider ja Antti Hulkkonen.

Ottelussa nähtiin myös kahden huippumaalivahdin työskentelyä. Taakse menneistä maaleista huolimatta Niklas Bäckström oli mainio. Vielä paremmin kuitenkin torjui loukkaantumisensa jälkeen TPS:n maalille palannut Teemu Lassila.

Kärppien taistelu kolmannessa erässä toi kavennusmaalin, mutta pitemmälle joukkueen voimat eivät riittäneet. Loppuvihellyksen jälkeen peli sai vielä ikävän päätöksen. Jostain syystä malttinsa menettänyt TPS:n Marco Tuokko iski poikittaisella mailalla Kärppien Pekka Saarenheimoa pahasti nenään. Tuokko kuittasi ottelurangaistuksen ja sai omalta valmentajaltaan Jukka Koivulta kovan ripityksen.

Koivu oli muuten mielissään joukkueensa pelistä.

"Erittäin ehyt esitys kaikilta neljältä kentälliseltä. Teemu Lassila teki komean paluun ja hänen sekä Tuomo Karjalaisen välillä on kova kilpailutilanne jatkossa", Koivu sanoi.

Kärppien valmentaja Kari Heikkilä myönsi, ettei hänen joukkueensa saanut sitä viimeistä pinnistystä esiin, jolla ottelu olisi voitettu.

"TPS on niin kova ja tasapainoinen joukkue, että sen voittamiseksi on saatava täydellinen onnistuminen. Nyt se toiminut. Ehkä HIFK-ottelun kova rasitus vielä näkyi joillakin pelaajilla", Heikkilä mietiskeli.

TPS:n joukkueessa ei heikkoja lenkkejä todella ollut. Puolustuksessa pelasivat David Schneider, Antti Hulkkonen ja Jiri Vykoukal kaikki mainion ottelun.

Hyökkääjistä vahvin oli Mika Alatalo. Epäonnisin oli paljon töitä tehnyt Antti Aalto, joka ei osunut maaliin hyvistä paikoistaan huolimatta.

Bäckströmin lisäksi oululaisista näkyi parhaiten Jari Viuhkolan johtama kentällinen, mutta tehoja ei siltäkään tarpeeksi löytynyt.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä